Taide yhteisenä voimavaranamme

Astumme pimennettyyn huoneeseen, jonka seinillä liikehtii pieniä valopalloja. Tilan täyttävä ääni muistuttaa samaan aikaa puhetta ja kalliota vasten pisaroivaa vettä. Hanna Haaslahden teos Habitus (2014) WAM:in Liikuttaako-näyttelyssä vetää meidät maailmaansa. Huoneen keskellä äänimaisema murtuu, ja musiikki alkaa sykkiä. Seinille asetetuista peileistä näemme valopallojen laajenevan ja tarttuvan kehoihimme. Ne vaeltavat välillämme, kun liikumme tilassa tai kosketamme toisiamme. Hetken olemme aivan teoksen keskellä, luomme teoksen. Kun vetäydymme huoneesta, valot ja äänimaisema hiipuvat, mutta selittämätön ja jaettu tunne merkityksellisyydestä ja osallisuudesta jää mieleemme. 

Kehittyneen otsalohkomme ansiosta pystymme tuntemaan sisäisen ja ulkoisen maailmamme yhteyden. Kokemuksen aikaan saamat tunteet johtavat toisinaan monimutkaisiin mielen ristiriitaisuuksiin tuoden elämäämme tuskaa. Kykenemme kuitenkin ilmaisemaan itseämme mitä erikoisimmin keinoin. Itsensä toteuttaminen on ihmislajille luonnollinen mielen koheesiota tukeva tarve, jonka välineenä taide on toiminut aikojen alusta saakka. Tämän puolesta puhuvat esihistorialliset löydökset, kuten kalliomaalaukset ja luonnon materiaaleista tehdyt soittimet. 

Suomalainen peruskoulukin pyrkii tuomaan taidetta ylempien yhteiskuntaluokkien salonkien ulkopuolelle, mutta yhteiskuntamme tuki luovuudelle tuntuu jäävän alakoulun askartelutuntien jälkeen niukaksi. Nuorille asetetut paineet korkeakouluhauista ja elämässä menestymisestä nakertavat lukion yleissivistävyyttä ensi kädessä taito- ja taideaineiden annoksesta. Suorittaminen syö aikaa kulttuurilta, ja taiteen lautasmallin kokoamista vaikeuttavat edelleen inflaatio ja kulttuurialan avustusleikkaukset pääsylippujen hintoja nostamalla.Salongin ovi onkin karkaamassa kiinni lukiten taiteen hyvinvointia tukevine mahdollisuuksineen nuoruudesta lähtien ulottumattomiimme.

Taiteella on kyky asettaa meidät vastaanottavaiseen tilaan, jossa olemme avoimia reaktioillemme. Kokemusprosessissa pääsemme parhaimmillamme irtautumaan tavanomaisista ajatuskehistämme, löydämme uusia näkökulmia ja jaamme hetkiä toistemme kanssa. Pohjimmiltaan taide muuttaa ja korjaa tapaamme nähdä maailmaa. Miksemme siis tunnustaisi sen arvoa mielenterveytemme ja hyvinvointimme tukijana? Ei ole olemassa turhaa tai harvoille suunnattua taidetta. Taide kuuluu meille kaikille. Se on yhteinen voimavaramme ja luonnollinen osa suhdetta itseemme, muihin ihmisiin ja maailmaan.

Kirjoittajat ovat Turun yliopiston psykologian opiskelijoiden ainejärjestön Fobia ry:n jäseniä.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2023.