Täällä Kalifornia Ilmastoahdistus

Los Angelesissa omakotitalojen ulkopuolella on vain kaksi roskapönttöä, yksi puutarhajätteelle ja toinen kaikelle muulle jätteelle. Kerrostaloissa on yleensä vain yksi roska-astia kaikelle jätteelle. Kierrätys tuntuu olevan vain harvojen ympäristöstä kiinnostuneiden ”hippien” asia, ja muut tunkevat jäteastiat täyteen kaikenlaista ympäristölle vaarallistakin jätettä sen kummemmin miettimättä. Kierrättäminen jää yksilön vastuulle. Amerikkalaisia ei kaiketi ahdista ilmaston muuttuminen, vaikka Kaliforniassa on joka vuosi yhä tuhoisampia maastopaloja liian kuivuuden tähden ja muissa osavaltioissa hurrikaanit, tulvat ja lumimyrskyt tekevät vuosittain tuhojaan. Vallalla tuntuu olevan vahva ilmastonmuutoksen kieltäminen. Se varmasti auttaa selviytymään muutenkin hyvin stressaavasta päivittäisestä elämästä edes jotenkin. Eikä selviytymisvaihteella eläessä jää tilaa ilmastonmuutokselle mielessä saati teoissa.

On kuitenkin ilo huomata, että ilmastonmuutos ahdistaa edes osaa amerikkalaisista. Nimittäin Amerikan psykologiyhdistys teetti stressikyselyn, ja puolet kyselyyn vastanneista amerikkalaisista kokee ilmastonmuutoksen lisäävän heidän stressiään. Ympäristöpsykologiaan erikoistuneen amerikkalaisen psykologian tohtorin Susan Claytonin mukaan ilmastoahdistus nostaa ihmisen stressitasoa, vaikka hän itse ei olisi joutunut kokemaan luonnonkatastrofia. Ilmastonmuutoksen murehtiminen lisää muun muassa surun, avuttomuuden ja toivottomuuden tunteita, mikä saattaa lisätä ihmissuhdeongelmia ja perheväkivaltaa. Ilmastoahdistus lisää myös mielenterveysongelmia. Masennuksen, traumaoireiden ja päihteiden käytön on havaittu kasvaneen ilmastoahdistuksen lisääntyessä. Amerikkalaisen terveysjärjestö APHAn mukaan lähes puolet hurrikaani Katrinasta selviytyneistä sairastui ahdistushäiriöön tai masennukseen. Yksi mieleenpainuvimpia asiakkaitani on ollut muutama vuosi sitten vastaanotolleni perheensä kanssa tullut kuusivuotias poika, jonka suurin huolenaihe oli ilmaston saastuminen. Pojalla oli paljon muitakin huolia, kuten isä, joka oli hylännyt hänet. Ahdistuksen takia pojalle oli kehittynyt vaikea ahmimishäiriö.
Aikuisten vastuulla on lasten hyvinvointi ja turvallisuudentunteen ylläpitäminen ilmastoahdistuksen keskellä. Toivon hartaasti, että emme siirrä omaa ahdistustamme lapsiimme kuten eräs lähikaupassa ostoksilla ollut kalifornialaisäiti, joka äänekkäästi selitti noin viisivuotiaalle lapselleen, että he eivät voi ostaa muoviin pakattuja karkkeja, koska ”kohta koko maailma täyttyy muovista ja maailmasta loppuu happi ja kaikki ihmiset kuolevat”. Yksittäispakattujen keksien maassa, jossa kaikki huristelevat yksinään autoissaan ja julkinen liikenne takkuaa tai loistaa poissaolollaan, ei ole lasten murhe miettiä, miten kaiken voi muuttaa ympäristöystävällisemmäksi. Se, miten ympäristömuutoksesta saisi täkäläisten aikuisten murheen, on luku sinänsä. Ehkä Amerikka hukkuu muovisiin käärepapereihin ennen kuin siihen päästään.

Kirjoittaja on toimittaja ja Kaliforniassa laillistettu pari- ja perheterapeutti, joka on erikoistunut mm. nuorten ja aikuisten päihdekuntoutukseen.

Kolumni on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2019