Synnin määrä ei ole vakio

Silti meillä on tällaista epämääräisen maagista virheajattelua vaikka muille jakaa. Ajatellaan, että jos työnantaja antaa pitää vuodessa viisi saldovapaapäivää, ne on käytettävä kaikki tai muuten ikään kuin jäädään jotain tappiolle. Kerran eräs kollega kertoi vakavissaan, että tämän vuoden sairaspäivistä on vielä osa käyttämättä. Siis vähän kuin olisi puhunut tavallisista lomista.

Maaginen virhearviointi ikään kuin antaa meille luvan tehdä jotain tyhmää tai rumaa sen vuoksi, että olemme olleet muuten kiltisti, tai olemme hyvittäneet tekomme. Voimme ajaa rellestää lentokoneella Helsingistä Poriin, jos samalla maksamme tästä vähän ilmastoveroa. Antaa tehtaiden tuprutella hiilidioksidipäästöjä; mehän maksamme päästöoikeuksista muulle maailmalle. Voimme olla miten ilkeitä ja tylyjä tahansa, jos sitten jälkikäteen pyydämme anteeksi.

Jeesushan tämän aloitti. Hänhän kuoli syntiemme tähden, joten meillä on oikeus melkein mihin vaan, ja taivaspaikka on silti kiikarissa ja lähes plakkarissa. 

Psykologia toki tukee tätä samaa logiikkaa, pohjautuuhan se menneiden aikojen sielutieteeseen. Psykologia antaa hölmöilylle tieteellisen luvan. Kun minulla on ollut niin ankea lapsuus ja kun olen kokenut kaikkea traumaattista, niin totta kai minulla on lupa, melkeinpä velvollisuuskin, käyttäytyä huonosti. Varsinkin kun libido ja kuolemanvietti vievät mukanaan. Evoluutiopsykologia vasta vekkuli kapistus onkin. Jos luonto kutsuu, niin sen pillin mukaanhan on tanssittava; oikeastaan ihan minkä vaan voi selittää sitä kautta.

Eihän se näin mene. Ei yksi hyvä teko anna mitään lupaa kahteen törkeyteen. Ei tausta oikeuta mihin vaan. Meillä on aineksia paljon parempaan, mutta emme vakavissamme edes yritä.

Taikka toisaalta… aika moni meistä ottaa syyllisyyttä ja kirvelevää synnintaakkaa kaikesta sellaisestakin, mistä ei pitäisi. Paljon olisi maailmassa rumia ja tyhmiä ihmisiä, jos ihmisiltä itseltään kysyttäisiin. Helvetti tulisi varsin turboahdetuksi, jos jokainen saisi itse arvioida, ansaitseeko paikan ikuisesta hampaiden kiristyksestä vaiko taivaallisten harppujen helskeestä. Vain sadusta löytyy se peili, joka väittää siihen katsojaa maailman kauneimmaksi.

Meillä on syyllisyydentunto, masennus, itsetuhoisuus, kaikki modernin elämän kipukohdat. Kovin vaikea on kestää kaikkia vaikeita asioita, mitä jokainen väistämättä kohtaa elämänsä aikana.  Ehkä me sittenkin tarvitsemme tämän jokapäiväisen läpi sormien katsomisemme. Ehkä meidän on pakko saada pitää hupsu pieni illuusiomme siitä, että olemme hyviä ihmisiä, kun teemme edes osan asioista oikein ja eettisesti kestävällä tavalla. Ehkä psykologi on kuitenkin oikeassa kannustaessaan meitä siitä, että vaikka takapakkia tulikin, niin silti olemme oikealla tiellä.

Ehkä minä sittenkin ansaitsen jonkun pienen palkkion siitä, etten alkanut vetää sitä nikotiinikäärylettä. Edes sen toisen palan sitä ihanaa tummaa suklaata.