Rokotteesta kieltäytyminen voi liittyä ihmiskuvaankin
On tärkeä ymmärtää koko tätä kirjoa, ja siksi hahmottelen alla yhden rokotekriittisyyden ”filosofisen” haaran.
Tieteen valtavirrassa ihmisen nähdään koostuvan kehosta ja mielestä. Lääkäreiden vastaanotollakin puhuttaneen valtaosin tässä viitekehyksessä: on kehon eri järjestelmien sairauksia, mielen sairauksia, ja joissain terveyskysymyksissä mieli ja keho vaikuttavat merkittävästi toisiinsa. Asetelma on yksinkertainen, mutta samalla mielen ja ruumiin suhde on filosofian itsepintaisimpia ongelmia.
Kristinuskossa puhutaan vielä kolmannesta elementistä, sielusta. Teologisessa tiedekunnassa on siten kursseja sielunhoidosta, mikä on myös arkipäiväinen osa kirkon toimintaa. Kansankirkon opetus on kuitenkin niin pitkälle sopeutunut tieteelliseen maailmankuvaan, että sen piirissä ei esiinny merkittävää lääketiede- ja rokotekriittisyyttä.
Enemmistön jakaman ihmiskuvan puitteissa rokotuksista voi puhua lääketieteen empiirisestä näkökulmasta: millaisia oireita tauti millä todennäköisyydellä aiheuttaa, ja millaisia hyötyjä ja haittoja rokottaminen millä todennäköisyydellä tuo mukanaan. Niihin, jotka eivät jaa valtaväestön ihmiskuvaa, tämä logiikka ei kuitenkaan vetoa.
Lukuisissa ajattelutraditioissa – esimerkiksi joogassa, antroposofiassa ja transpersoonallisessa psykologiassa – ihmiskuva on yllä hahmoteltua valtavirran näkemystä monimuotoisempi. Niiden piirissä puhutaan muun muassa henkisyydestä, kristalli- ja astraaliruumiista ja aurasta. Miltä rokotuksia koskeva tutkimustieto ja viranomaisviestintä vaikuttavat henkilölle, jonka ihmiskuva on valtaväestön ihmiskuvaa monimuotoisempi?
Sikäli kun tällainen henkilö on rokotevastainen, epäluulolle on helppo nähdä ihmiskuvasta nousevat syynsä: psyykeen ja soomaan rajautuvan ihmiskuvan pohjalta toimiva tiede ei (tietystikään) ole tutkinut, miten rokote mahdollisesti vaikuttaa karmaan, auraan jne. Rokotteista kieltäytyminen voi liittyä myös esimerkiksi uskomukseen, että elämä ja kuolema ovat, ja kuuluvat olla korkeamman kädessä. Rokotteiden empiirinen tutkimus ei voi koskaan vakuuttaa tällaista rokote-epäilijää.
Pyrittäessä parantamaan rokotekattavuutta on huomioitava rokotekielteisyyden kirjo, eikä tieteen yleistajuistamisessa sekä viranomaisviestinnässä voida rajautua empiiriseen tutkimustietoon. Monimuotoiseen ihmiskuvaan pohjaavan rokotuskielteisyyden kohdalla viestinnän olisi ulotuttava tieteenfilosofian, metafysiikan, ja jopa kosmologian alueilla. Tämä on voimakas vaade viestinnälle. Ehkä asetelma olisi ajateltava uusiksi: (yksisuuntaisen) viestinnän sijasta on fasilitoitava keskusteluja rokotekielteisten kotikentillä olevissa ryhmissä ja alustoilla.
Kirjoittaja on psykologian tohtori ja työterveyspsykologi.
