Mihin unohtuivat kasvatus- ja perheneuvolat?

Nuorisopsykiatrialle tulevien lähetteiden suuresta määrästä on juttu jossain mediassa kerran kuussa.

Ongelman syynkin ovat jotkut mielestään paikantaneet: perusterveydenhuollossa ei ole mielenterveyspalveluita lapsille ja nuorille. Hmm niin, tämä on kyllä ihan totta. Ei niitä ole muualla kuin äitiys- ja lastenneuvolassa ikinä ollutkaan. Syy siihen on yksinkertainen ja löytyy laista. Lasten ja nuorten perustason mielenterveystyöstä huolehtivat nimittäin lakisääteiset kasvatus- ja perheneuvolat.

Sosiaalihuoltolain 26§ määrää näin: Kasvatus- ja perheneuvontaa annetaan lapsen hyvinvoinnin, yksilöllisen kasvun ja myönteisen kehityksen edistämiseksi, vanhemmuuden tukemiseksi sekä lapsiperheiden suoriutumisen ja omien voimavarojen vahvistamiseksi. Kasvatus- ja perheneuvontaan sisältyy lasten kasvuun ja kehitykseen, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin liittyvää arviointia, ohjausta, asiantuntijaneuvontaa ja muuta tukea. Kasvatus- ja perheneuvontaa toteutetaan monialaisesti sosiaalityön, psykologian ja lääketieteen sekä tarpeen mukaan muiden asiantuntijoiden kanssa.

Kasvatus- ja perheneuvola on sitä kuuluisaa matalan kynnyksen palvelua: sinne ei tarvita lähetettä, vaan perhe voi ottaa itse suoraan yhteyttä ollessaan avun tarpeessa. 

Kasvatus- ja perheneuvolat ovat ensimmäisiä kliinisen psykologian sovelluksia Suomessa. Ne perustettiin aikanaan paljolti koulujen tueksi – yleisen oppivelvollisuuden myötä koulua oli ruvennut käymään lähes koko ikäluokka, ja koulussa tarvittiin apua opetus- ja kasvatustyöstä selviämiseen.

Peruskoulu-uudistuksen myötä ymmärrettiin, että kouluissa tarvitaan oma, ei lainattu, monialainen asiantuntemus. Koulupsykologien ja koulukuraattorien määrä alkoi lisääntyä 1960-luvulta alkaen Lahden ja Helsingin näyttäessä esimerkkiä. Kasvatus- ja perheneuvola keskittyi enemmän omaan perustehtäväänsä: lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen. Kasvatus- ja perheneuvoloissa voidaan parhaimmillaan tukea perhettä kokonaisvaltaisesti alusta saakka, aina odotus- ja vauva-ajasta murrosiän haasteisiin. Kolmantena hoidon portaana on lasten- ja nuorisopsykiatria, joka auttaa vaikeimmissa tilanteissa.

Lasten ja nuorten hyvinvointia ja mielenterveyttä tuetaan Suomessa ensisijaisesti koulussa. Tällöin ei ole kyse mistään erityisestä palvelusta vaan hyvin toimivasta koulusta, jossa opetetaan ja kasvatetaan moniammatillisen osaamisen turvin. Psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja ja lääkäri tarjoavat myös vastaanottopalveluita. Mikäli nämä oppilashuollon toimet eivät riitä tai osu, käännytään kasvatus- ja perheneuvolan puoleen. Ilmeisesti jotkut kunnat ovat vuosien varrella unohtaneet tämän ja supistaneet neuvoloiden palvelut lähes olemattomiin. Perheneuvoloiden olemassaolo tuntuu unohtuneen myös heiltä, jotka vaativat lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita terveyskeskuksiin.

Terveyskeskuksiin on turha rakentaa vielä neljättä rinnakkaista systeemiä. Kattava oppilashuolto ja kasvatus- ja perheneuvola korostavat hienosti ymmärrystä siitä, että lapsen ja nuoren hyvinvointi, pahoinvointi ja oireilu on aina enemmän tai vähemmän suhteessa ympäristöön – kotiin, kouluun, ikätovereihin – eikä lapsia ja nuoria pidä ryhtyä tutkimaan ja hoitamaan ympäristöstä irrallisena.

Nuorisoikäisten kohdalla matalan kynnyksen moniammatilliset palvelupisteet lienevät paikallaan, sillä itsenäistymisen alkaessa myös halu ja mahdollisuudet hoitaa asioita itse lisääntyvät. Kaikki eivät halua hoitaa asioitaan koulussa. Tämän laajempaa perusterveydenhuollon mielenterveystyötä ei kannata Suomeen ruveta perustamaan, sillä järjestelmä ja osaaminen on kasvatus- ja perheneuvoloissa jo olemassa. 

Palautetaan kasvatus- ja perheneuvoloille se tehtävä, mikä niille kuuluu, sekä tarvittavat resurssit ja arvostus!