Siirry sisältöön

PÄÄTTÄJIEN PENKILTÄ

Psykologi on arvioinnin asiantuntija

Kun aloitin urani psykologina psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa, moniammatillisessa työryhmässä välillä ihmeteltiin, mihin psykologia ylipäätään tarvitaan. Usein kuultu vastaus oli, että psykologin tutkimuksia ei voi tehdä kukaan muu. Toisaalta psykologit eivät aina itsekään tuntuneet arvostavan arviointia työtehtävänä. Psykoterapeuttikoulutukseen hakeutuminen nähtiin uran huipentumana, ja monet kokeneemmat kollegat pyrkivät jopa välttelemään tutkimusten ja arvioiden tekemistä. Jatkokysymykseen siitä, mihin niitä tutkimuksia sitten tarvitaan, jätettiin vain silmiä pyöritellen vastaamatta.

Nykymaailmassa kysymykseen ei enää voida jättää vastaamatta. Psykologisten ja psykiatristen palvelujen tarpeen valtava kasvu asettaa haasteen toiminnan jatkuvasta tehostamisesta. Psykologin tekemää arviointia ei enää voida perustella sillä, että niin on ollut tapana tehdä, vaan meidän on todella kyettävä perustelemaan tuottamamme lisäarvo.

Psykologin koulutus kattaa ihmisen kokonaisvaltaisen psykologisen ymmärtämisen laaja-alaisemmin kuin minkään muun terveydenhuoltoalalla toimivan ammattiryhmän koulutus. Psykologin käytössä myös muiden ammattiryhmien käytössä olevat menetelmät, mukaan lukien pelkkä kliininen haastattelu, saavat tästä lisäarvoa. Ihmisen arviointi kouluissa, työelämässä, terveyskeskuksessa tai psykiatrian poliklinikalla on monimutkaista ja monitahoista ja tapahtuu lopulta arviota tekevän henkilön korvien välissä, käytettiin siinä millaisia menetelmiä tahansa.

Psykologin tekemä tutkimus ei ole kasa irrallisia testitietoja, vaan laaja tapausjäsennys. Psykologi on käyttänyt ammattitaitoaan ja osaamistaan esimerkiksi psykiatriasta, kehityspsykologiasta, sosiaalipsykologiasta, neuropsykologiasta, psykoterapiasta ja psykometriikasta sekä kerännyt laajalti tietoa asiakirjoista, haastattelusta ja testimateriaalista ja muodostanut kaikesta tästä selkokielisen ja ymmärrettävän lausunnon toimenpidesuosituksineen. 

Tehostamisen tarve tuo mukanaan myös mahdollisuuksia lisätä psykologin tekemän arvioinnin merkitystä. Jos psykoterapeuttina saan hoitoa aloitettaessa psykologin tekemän tapausjäsennyksen, on sen lisäarvo psykoterapian suunnittelussa yleensä merkittävästi korkeampi verrattuna psykiatrin b-lausuntoon. Tehostamisen aikakaudella voisikin vielä rohkeammin kysyä, kannattaisiko valtaa ja vastuuta arvioinnista ja hoidon suunnittelusta siirtää useammin kokonaisvaltaisemmin psykologien harteille? Tämä vapauttaisi harvalukuisia psykiatreja sellaisiin työtehtäviin, joihin psykiatria ehdottomasti tarvitaan.

Kirjoittaja on psykoterapian erikoispsykologi, integratiivinen psykoterapeutti ja Suomen Psykologiliiton liittovaltuuston 1. varapuheenjohtaja.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä