Pitkä matka psykologiksi Suomessa

”Minut rekisteröitiin psykologiksi Suomessa vuonna 2017 noin 10 vuoden valmistelujen ja suunnittelun jälkeen. Ensivaikutelmani psykologina toimimisesta täällä oli ylpeys siitä, että pääsin ammattiin Suomessa, ja helpotus siitä, että matkani rekisteröintiin oli onnistunut. Tästä alkoi myös kokemukseni siitä, millaista on olla psykologi Suomessa. 

Ollakseni täysin rehellinen, en ole työskennellyt suomalaisessa terveydenhuoltopalvelussa tai edes suomalaisessa terveydenhuoltoalan yrityksessä, joten minulla ei ole kovin läheistä kokemusta siitä, miten suomalaiset psykologit tekevät työtään. Olen kuitenkin tavannut niiden yhdeksän vuoden aikana, jotka olen asunut Suomessa, monia suomalaisia ystäviä, kollegoita ja tuttavia, jotka ovat psykologeja.  Tämä on vaihdellut työpsykologien kanssa keskustelemisesta lounastapaamisessa aina psykiatrisessa hoitolaitoksessa vierailuun. 

Rekisteröityminen psykologiksi 

Matkani kohti rekisteröintiä alkoi siitä, että suomalainen yliopisto arvioi nelivuotisen psykologian tutkintoni vuonna 2007. Tuloksena oli, että tarvitsen vähintään vuoden lisää opintoja, harjoittelu mukaan lukien, jotta minulla olisi suomalaista psykologian maisterin tutkintoa vastaava pätevyys. Palasin Australiaan opiskelemaan kliinisen psykologian maisterin tutkintoa vuonna 2009 ja hankkimaan psykologin rekisteröinnin Australiassa sekä lisää työkokemusta. Työskentelin sairaalan psykiatrisessa yksikössä ja kunnallisessa mielenterveyspalvelussa sekä joillakin yksityisvastaanotoilla.  Vuoteen 2015 mennessä olin valmis muuttamaan takaisin Suomeen, ja suoritin suomen kielen jatko-opintoja läpäistäkseni YKI-kielikokeen, joka vaadittiin tuolloin kaikilta EU:n/ETA:n ulkopuolisilta ‑terveydenhuollon ammattilaisilta Suomessa (vuodesta 2016 lähtien sitä on vaadittu myös EU:n/ETA:n kansalaisilta). Haettuani VALVIRAsta psykologin rekisteröintiä, se lopulta myönnettiin maaliskuussa 2017. Siitä lähtien olen työskennellyt Helsingissä omassa psykologipalveluita tarjoavassa yrityksessäni, jossa tapaan yksityisasiakkaita, jotka haluavat psykologisia terapiapalveluita englanniksi. 

Ammattien väliset erot

Australiassa ja Suomessa suhtaudutaan psykologin ammattiin pääosin samalla tavalla. Molemmissa maissa sitä pidetään terveydenhuollon ammattina, ja se edellyttää kansallisen viranomaisen rekisteröintiä. Tämän lisäksi on kuitenkin kaksi suurta eroa. Ensinnäkin opintopolku rekisteröidyksi psykologiksi vaihtelee huomattavasti näiden kahden maan välillä. Toiseksi psykologien työtehtävät psykoterapian tarjoamisessa terveydenhuoltojärjestelmässä ovat täysin erilaiset. 

Koulutus psykologiksi

Psykologian maisterin tutkinto kestää Suomessa vähintään 5–5 ½ vuotta, ja se sisältää psykologian ja tilastotieteen teoreettisen koulutuksen, opinnäytetyön ja kuuden kuukauden mittaisen harjoittelun kliinisessä tai tutkimusympäristössä. Rekisteröityminen tapahtuu tämän koulutuksen päätyttyä. 

Sen sijaan Australiassa psykologin koulutus on monivaiheisempi ja siihen kuuluu kaksi tai kolme erillistä tutkintoa: Bachelor, sitten Honours tai Graduate Diploma ja joko valvottu harjoittelu tai maisterin tai tohtorin tutkinto.  Vain ne, jotka suorittavat neljä ensimmäistä vuotta ja sen jälkeen valvotun harjoittelun tai maisterin tai tohtorin tutkinnon, ovat rekisteröityjä terveydenhuollon ammattihenkilöitä (vaikka vuodesta 2010 lähtien vaaditaan nyt viides vuosi yliopisto-opintoja valvotun harjoittelun lisäksi). Näin ollen monilla australialaisilla saattaa olla psykologian kandidaatin tutkinto tai Honours-tutkinto, mutta heitä ei ole rekisteröity terveydenhuollon ammattihenkilöiksi, koska he eivät ole suorittaneet jatko-opintoja tai -harjoittelua. 

Omassa tapauksessani tein jatko-opintoja, joiden tuloksena suoritin laajemmat opinnot kuin mitä Suomessa tehdään psykologian maisterin tutkinnossa. Maisterikoulutus, jonka suoritin Honours-tutkinnon jälkeen, oli itse asiassa intensiivinen yhdistelmä psykoterapiaopintoja ja psykologian jatko-opintoja, jotka kestivät 48 viikkoa vuodessa täysipäiväisiä opintoja kahden vuoden ajan. Opiskelin neljää tai viittä oppiainetta kerrallaan, suoritin tutkimushankkeen, jonka tuloksena syntyi 70 000 sanan opinnäytetyö, ja opettelin kognitiivista psykoterapiaa. Suoritin kolme harjoittelujaksoa, lyhyen harjoittelun lastensairaalassa, kuuden kuukauden mittaisen harjoittelun vanhustenhoitokeskuksessa ja yhtä pitkän harjoittelun yliopistoklinikalla. Sain kahden vuoden aikana yli 80 tuntia yksilöllistä ohjausta professoreilta ja muilta johtavilta kliinikoilta, ja minulla oli yli 170 asiakastapaamista. Tutkinnon jälkeen minun oli suoritettava myös kaksivuotinen valvottu harjoitteluohjelma, jossa sain vielä kahdeksankymmentä tuntia yksilöllistä ohjausta ja tein viisisataa tuntia psykoterapeuttista työtä asiakkaiden kanssa. Tämän kaksivuotisen prosessin päätteeksi minusta tuli ”Psychologist, with Area of Endorsement in Clinical Psychology”, toisin sanoen kliininen psykologi.

Psykologit psykoterapian tarjoajina

Toinen merkittävä ero on se, että Australiassa psykologit ovat ainoat rekisteröidyt terveydenhuollon ammattilaiset, jotka voivat tarjota psykoterapiaa, eikä psykoterapeutin ammattia ole olemassa. Joillakin psykologeilla on enemmän koulutusta kuin toisilla, esimerkiksi kliinisillä psykologeilla on lisäkoulutusta mielenterveysongelmien diagnosointiin, arviointiin ja hoitoon. He tarjoavat usein psykoterapiaa ja hoitoa vakavampiin mielenterveysongelmiin. Koska psykologit ovat ainoa psykoterapiaa tarjoava terveydenhuollon ammatti, he ovat ainoa vaihtoehto niille, jotka hakevat julkisen terveydenhuoltojärjestelmän tukemaa psykoterapiaa.  

Ihmiset voivat kylläkin suorittaa psykoterapiakoulutuksen yliopistossa Australiassa, mutta tähän koulutukseen ei ole pääsyvaatimuksia, se ei anna rekisteröintiasemaa eikä terveydenhuoltojärjestelmä korvaa kustannuksia, jos osallistuu istuntoon tästä koulutuksesta valmistuneen kanssa. Tämä tilanne on luonnollisesti aivan erilainen kuin Suomessa, jossa psykoterapia on terveydenhuoltojärjestelmässä erillinen suojattu nimike ja vain psykoterapeutit voivat antaa korvattavaa psykoterapiahoitoa. 

Mietin usein, kokevatko myös suomalaiset psykologit turhauttavaksi sen, että he eivät voi tarjota asiakkailleen korvattavia psykoterapiapalveluja tai että heitä ei edes tunnusteta psykoterapian tarjoajiksi. Onneksi psykologien kannalta on muutosta ilmassa, kun Psykologiliitto edistää Step 1 ja Step 2 -järjestelmää. Tässä järjestelmässä psykologit saavat antaa tuettua lyhytaikaista psykoterapiaa, jota terveydenhuoltojärjestelmä tukee, kun taas psykoterapiakoulutuksen suorittaneet saavat antaa pitkäaikaista psykoterapiaa. Mielestäni tämä on hieno aloite, ja toivotan suomalaisille psykologikollegoilleni voimia tämän asian edistämisessä.

Erilaiset terveydenhuoltojärjestelmät

Psykologeina työskentelemme terveydenhuoltojärjestelmässä, ja olen havainnut, että monet suurimmista eroista psykologin työtehtävien välillä Suomessa ja Australiassa johtuvat siitä, miten nämä kaksi terveydenhuoltojärjestelmää eroavat toisistaan mielenterveysavun tarjoamisessa.

Ensimmäinen merkittävä ero on se, että Suomessa terveydenhuolto on usein hyvin tiiviisti sidoksissa henkilön ammattiin – eli opiskelijat saavat apua kouluterveydenhuollosta ja työntekijät työterveyshuollosta. Tällaista kouluun tai työpaikkaan sidottua terveydenhuoltojärjestelmää ei ole Australiassa lainkaan. Australiassa on julkisesti rahoitettua terveydenhuoltoa, mutta se ei ole sidoksissa ammattiin. Sen sijaan jokainen kansalainen voi saada suuren hyvitysmaksun käydessään yksityisellä yleislääkärillä, psykologilla tai muulla terveydenhuollon ammattilaisella Medicare-järjestelmän kautta. Maksu suoritetaan maksupäätteen kautta, joka lukee henkilön Medicare-kortin (joka vastaa KELA-korttia), ja maksettavan erotuksen määrä lasketaan välittömästi, minkä jälkeen potilas maksaa erotuksen itse. Maksettava erotus on 20–40 € lyhyestä lääkärin vastaanotosta ja 40–80 € 50 minuutin psykologin vastaanotosta. 

Jotkut lääkärit ja psykologit tarjoavat jopa niin sanottua ”bulk billing” -laskua, jossa potilaalta veloitetaan vain Medicare-maksu. Tämä tarkoittaa, että mitään ei tarvitse maksaa itse, ts. palvelu on asiakkaalle maksuton.  Yksityiset lääkärivastaanotot Australiassa voivat tarjota täysin ilmaisia palveluja paikallisille asukkaille tämän alennusjärjestelmän kautta. Järjestelmän joustavuus tarkoittaa myös sitä, että henkilö voi käydä saman lääkärin luona toistuvasti koko elämänsä ajan. Lääkärit voivat myös ohjata potilaita suoraan tietyille psykologeille, joita he voivat suositella.  

Koska terveyskeskuksia tai työterveyshuoltoyhtiöitä ei ole, psykologit työskentelevät usein yksityisvastaanotoilla. Joskus he ovat jopa sijoittautuneet näiden lääkäriasemien yhteyteen. Psykologit työskentelevät Australiassa kouluissa, yhteisöpalveluissa ja sairaaloissa, mutta koska terveydenhuollon rahoitus tapahtuu yksityispraktiikoiden kautta, suuri osa (noin 40 %) Australian psykologeista työskentelee yksityisellä yksityis- tai ryhmäpraktiikalla. On siis varsin ymmärrettävää, että minusta tuntuisi hyvältä ajatukselta perustaa yksityinen psykologiaklinikka Suomeen. 

Suomessa on olemassa työterveyspsykologin ammatti. Tätä ammattia ei ole Australiassa psykologin ammattikuntana olemassa, paitsi että jotkut työnantajat tarjoavat työntekijöille ns. EAP-palveluja: Employee Assistance Program. Tämä on neuvontaa, jota tarjotaan lievempien ongelmien, kuten työstressin tai parisuhdeongelmien hoitoon, ja se on usein rajoitettu 5 tai 6 istuntoon, kuten Suomessa. Näitä palveluja tarjoavan henkilön ei kuitenkaan tarvitse olla psykologi tai terveydenhuollon ammattilainen. 

Jos henkilöllä on Suomessa vakavampaa psyykkistä ahdistusta, hän menee paikalliseen terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon vastaanotolle. Sen jälkeen hänet arvioitaisiin jatkohoitoon ohjaamista varten, esimerkiksi psykiatrille tai psykoterapeutille. 

Australiassa henkilö, jolla on vakava mielenterveysongelma, menee yksinkertaisesti tapaamaan lääkäriään paikalliseen terveyskeskukseen ja pyytää lähetteen kliiniselle psykologille. Kaikki lääkärit voivat myöntää lähetteen 6–10 psykologin tapaamista varten välittömästi Better Access to Mental Health Initiative -ohjelman puitteissa. Tuettujen istuntojen enimmäismäärä on 10–20 istuntoa vuodessa henkilöä kohden kaikille iästä riippumatta, ja istuntojen määrä uusitaan kalenterivuosittain ilman rajoituksia. Jos henkilö ylittää tämän määrän istuntoja vuodessa, hänen on maksettava koko maksu, joka voi olla huomattava (tällä hetkellä 150­–180 € 50 minuutista). Vakavammat sairaudet voidaan ottaa vastaan sairaalassa, myös joissakin yksityisissä psykiatrisissa sairaaloissa ja klinikoilla. 

Erot psykologisessa työssä

Monet suomalaisessa yhteiskunnassa havaitsemani laajemmat suuntaukset heijastuvat Australian ja Suomen välisissä psykologisen työn eroissa. Merkittävä ero on, että Suomessa luotetaan enemmän ammattilaisiin ja siksi on vähemmän tarvetta tehdä tiliä omasta toiminnastaan tai kirjoittaa raportteja. Esimerkiksi Australiassa psykologit joutuvat kirjoittamaan raportin asiakkaistaan kuuden istunnon välein. 

Koen työoloni Suomessa paljon rennommiksi kuin Australiassa! Tosin joskus kaipaan kirjeenvaihtoa lääkärin kanssa. Koin, että osallistuin enemmän asiakkaitteni terveydenhuoltoon, kun olin yhteydessä heidän lääkäriinsä. Saatoin esimerkiksi mitata säännöllisesti asiakkaan masennuksen tason ja pystyin raportoimaan, että masennustaso oli laskenut tai noussut, ja ehdottaa lääkärille, että hän harkitsisi masennuslääkkeen lisäämistä tai vähentämistä tämän seurauksena. 

Toinen Australiassa käytössä oleva psykologien valvontamenetelmä, jota Suomessa ei ole, on vuosittainen rekisteröintijärjestelmä ja tiukat vuosittaiset vaatimukset. Näihin kuuluu tietty määrä ammatillista kehittymistä, kuten lukemista, yksilö- tai vertaisohjaukseen osallistumista tai koulutukseen osallistumista. Australiassa psykologien on pakko osallistua vuosittain viisi täyttä päivää ammatilliseen täydennyskoulutukseen varmistaakseen, että heidän ammattitaitonsa on ajan tasalla. 

Australiassa asiakkaiden on myös täytettävä ja allekirjoitettava suostumuslomake terapiaa varten. Suostumuslomakkeessa selitetään nimenomaisesti, missä tilanteissa emme noudata salassapitovelvollisuutta (esim. jos asiakas ilmoittaa vahingoittavansa jotakuta), mutta siinä kuvataan myös salassapidon tärkeys. Olen kuullut, että Suomessa ei täytetä tällaista lomaketta ja että suostumus on itsestään selvä edellytys terveydenhuollon ammattilaisen tapaamiselle. Vaikka työskentelen Suomessa, asiakkaani ovat ulkomaalaisia tai englanninkielisiä, joten teen heille lomakkeet joka tapauksessa selvyyden vuoksi. Laskutan heitä myös jokaisesta istunnosta erikseen, koska kuukausilaskutus on monille asiakkailleni liian luottavainen ja vieras. 

Suurimmat erot työssäni psykologina Suomessa ovat tietysti siinä, että psykologeja ei täällä tunnusteta terveydenhuoltojärjestelmän tukemien psykoterapioiden tarjoajiksi. Asiakkaideni on hyvin vaikeaa maksaa koko palkkio tapaamisestani, mutta heillä ei ole vaihtoehtoja, koska minua ei ole vielä rekisteröity VALVIRAan psykoterapeutiksi. 

Tulevaisuuden haasteet Suomessa

Yksi haaste, jonka olen huomannut Suomessa psykologeille, on se, että psykologian ammattikunta näyttää kamppailevan nopeasti kasvavan ulkomaalaissyntyisten määrän kanssa Suomessa. Australia on yksi maailman monikulttuurisimmista kansakunnista, ja sen vuoksi monimuotoisuus- ja kulttuurisensitiivisyyskoulutus oli osa yliopistokoulutustani ja pakollista koulutusta sairaalatyössäni. Lisäksi pystyimme käyttämään palveluja, joista saimme neuvoja siihen, miten monikulttuurisesta kulttuuritaustasta tulevan henkilön hoitoa voidaan toteuttaa. Keskuksella oli ammatillisen konsultaation puhelinnumero, johon psykologit saattoivat soittaa kysyäkseen tietyistä kulttuurisista käytännöistä. Esimerkiksi eräs mies, jonka kanssa tein terapiaa tulkin välityksellä, puhui usein pahasta silmästä (Välimeren alueen kulttuureissa yleinen käsite) ja oli hyvin huolissaan siitä, että hänet oli kirottu. Minun oli soitettava palveluun saadakseni paremman käsityksen siitä, mitä tämä tarkoitti ja kuinka kulttuurisesti sopivaa tai epäsopivaa oli, että hän todella tunsi olevansa kirottu. 

Luulen, että suomalaiset psykologit saavat melko harvoin moninaisuuskoulutusta tai että se rajoittuu vain pakolaispalveluihin erikoistuneisiin psykologeihin. Oletan, että täällä ei ole kulttuurienvälistä mielenterveyskeskusta, ja mietin usein, miten suomalaiset psykologit käsittelevät kulttuurisia haasteita, joita he varmasti kohtaavat yhä useammin Helsingin kaltaisissa kaupungeissa. Jo joka neljäs lapsi Helsingin seudulla on ulkomaalaistaustainen. Luulen, että asiakkaiden kulttuurisen monimuotoisuuden lisääntyminen on yksi suurimmista haasteista psykologeille Suomessa tänä päivänä. 

Toivon, että jonain päivänä kokemuksiani ja asiantuntemustani maailman psykologina arvostetaan täällä täysin ja voin antaa merkittävän panokseni suomalaiseen yhteiskuntaan. Olen kaiken kaikkiaan hyvin toiveikas työni suhteen täällä psykologina ja odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

Kirjoittaja on australialaislähtöinen psykologi, joka toimii aktiivisesti Psychological Practitioners Finland ry:ssä.