Persona Nova

Kyylät voivat paremmin kuin aikoihin. Vielä 60-luvulla kylän kristitty esikuva ajeli pitkin maalaiskylää ja vahti, kuka pelaa illalla korttia. 70-luvulla ei päästetty punkkariporukkaa Suomeen, eikä vieläkään saa ostaa saunakaljaa aamutuimaan tahi iltamyöhään. Mutta nyt tämä jalo aate on noussut uuteen kukoistukseen. Kuka on yli kuuden hengen seurueessa, kuka laulaa ja huutaa, kenellä ei ole maskia päässä? Elämä on muuttunut taas jännittäväksi vanhalle kunnon kyylälle. Heille ei enää naureskella. Samanmieliset hurraavat.

Kieltäjiä on kahdenlaisia. Toiset kieltäisivät kaiken (mitä eivät itse halua tai pysty tekemään) ja toiset kieltävät koko pandemian. Kummallakaan äärikieltäjäporukalla ei ole jalat maassa eikä mainittavasti psykologista oivallusta ihmismielestä.

Natsit ovat aina keskuudessamme, mutta nyt se ei ole enää äärioikeiston yksinoikeus. Keskustelu ja mielipiteet on laitettu suurelta osin pannaan. Asioitten kyseenalaistaja löytää itsensä henkisestä häpeäpaalusta ja tyhmiä laukovalla ei ole enää kuin yksi poliittinen koti. Tätä muita kuuntelematonta politiikkaa tekee muuten ajoittain myös se ihana hallitus, jonka me hyväntahtoiset hölmöt äänestimme valtaan, kun väsyimme Sipilään.

Kieltäjä-vaatija on ainakin itselleni ihan uusi löytö. Siinäpä mainio tyyppi. Ensin hän julistaa mediassa ja somessa suureen ääneen, miten kaikki ovat tuhon omia ellei kaikkea, siis ihan kaikkea, kielletä. Sitten kun kaikki on kielletty, he kiekuvat pitkin mediaa siitä, miten ihmisten mielenterveys ei kestä kuin kaikki on kielletty. Vähän kuin veisi toiselta ihokkaan ja sitten valittaisi sitä, että joutuu kantamaan hänenkin ihokkaansa.

Korpisoturit ovat saaneet uusia jäseniä harventuneisiin riveihinsä. He hamstrasivat vessapaperin, maskit, pastapussit ja lihasäilykkeet. He vetäytyivät mökeilleen ja ennen kaikkea ostivat uusia. Mitä syvempi korpi ja mitä vähemmän ihmisiä, sen parempi. Toki nuo metsät tuppaavat olemaan kuppaisia aukkohakkuualueita kahden moottoritien välissä, mutta väliäkö sillä, kun voi ajella sähköllä ja säilyttää illuusion siitä, että pelastaa omalla toiminnallaan maailman, taas kerran.

Nuoruus ei varsinaisesti ole persoonallisuuden ominaisuus, mutta siihen luokkaan on kätevää heittää kaikki epäilyttävä aines. He ovat niitä, jotka kaikki tappelevat, vetävät huumeita, puukottavat toisiaan ja pitävät megabileitä ilman maskeja. Ja vaikka he eivät tekisikään näin, he ovat silti nuoria. Tuoreempia, reippaampia, valoisampia, optimistisempia kuin minä, joten siksi joittenkin kateellisten mielestä täydellisen vihattavia.

Sopeutujat pärjäävät jopa Suomessa. He ovat niitä ihania ihmisiä, jotka tunnustelevat huolella millä puolella rintamalinjoja kukin uusi tuttavuus majailee, ja toimivat sen mukaan. Jos kumppani on välinpitämätön, sopeutuja on varovaisen varovainen. Jos kumppani on täysin tiukkapipo, on sopeutuja varovaistakin varovaisempi. Jos kumppani on sopeutuja, he hymyilevät toisilleen kivaa hymyä, jota ääripäitten edustajat eivät huomaa.

Surijoita ei kukaan ehdi huomaamaan. Moni suree taistossa menetettyä läheistään, toinen kipuja ja neljän seinän sisälle juuttunutta nuoruuttaan. Me psykologit suremme aivan ennenaikaisesti kuollutta puheenjohtajaamme Annarillaa.

Kirjoittaja on kirjoittanut tämän kuten kaikki muutkin bloginsa yksityishenkilönä, joka pohtii yhteiskunnan ja elämän koukeroita muuttuvassa maailmassa.