OPISKELIJAKOLUMNI Yhdessä irti itsekritiikistä

Vaativuus itseä kohtaan, tuo psykologian opiskelijoille tuttu vitsaus, on osa monen arkea. Toisinaan se voi edesauttaa tavoitteissa pysymistä sekä opinnoissa menestymistä, mutta kääntöpuolelta löytyy usein myös voimakasta itsekriittisyyttä. Omalla kohdallani se johti aikoinaan jahtaamaan huippuarvosanoja ja vaatimaan itseltä aina vain enemmän. Olenkin huomannut itsekriittisyyden herättävän psykologian opiskelijoissa paljon riittämättömyyden tunnetta ja usein sitä esiintyy myös niissä asioissa, jotka me jo osaamme kokemukseemme nähden hyvin. 

Kun aloitin opintoni viisi vuotta sitten, minulla oli vahva luottamus jatkuvasti karttuvaan osaamiseeni psykologian parissa. Sittemmin olen vuosi vuodelta oppinut huomaamaan, miten vähän todellisuudessa tiedänkään. Psykologin asiantuntijuuteen kuuluu toki vahvasti kyky oman tiedon ja toiminnan kriittiseen tarkasteluun. Pohdin kuitenkin, miten suuri määrä omaan osaamiseen kohdistuvaa kyseenalaistamista on yksilölle tai ylipäätään koko ammattikunnalle hyödyksi.

Valmistumisen kynnyksellä moni saattaa verrata osaamistaan kollegoihin, jotka ovat olleet työelämässä vuosia pidempään ja käyneet erikoistumiskoulutuksen. Joskus kuuleekin opiskelijoiden toteavan, että itsestä tulee ”vain tavallinen psykologi”. Valmistuessaan meistä kullakin on kuitenkin takanaan viiden ja puolen vuoden mittainen korkeakoulututkinto sekä laajempaa erityisasiantuntemusta ihmismielen toiminnasta kuin millään muulla ammattikunnalla tässä yhteiskunnassa. Me emme ole valmistuessamme vain psykologeja. Me olemme jopa psykologeja. Jos me emme itse arvosta omaa tekemistämme työelämässä, harvoin sitä osaavat arvostaa muutkaan. Meidän taloudellinen edunvalvontammekin perustuu pitkälti siihen, kuinka hyvin osaamme viestiä omaa osaamistamme muille ammattiryhmille ja vaatia tekemästämme työstä asiantuntemuksemme mukaista palkkaa. 

Opiskeluaikanani yksi suurimpia pohdinnan aiheita onkin ollut, kuinka liiallisesta itsekritiikistä pääsee eroon. Loppusuoran häämöttäessä olen tullut siihen tulokseen, ettei se yksin täysin onnistukaan. Vaikka itsekriittisyyden kanssa käytävä kamppailu onkin ensisijaisesti kunkin omalla vastuulla, emme voi kieltää, etteikö kollegoilta saadulla palautteella olisi vaikutusta siihen, kuinka arvioimme itseämme tulevina ammattilaisina. Kun ensi kerran huomiosi kiinnittyy kollegasi osaamiseen, mitäpä jos antaisit siitä hänelle tunnustusta. Me tulevat ja jo valmistuneet psykologit tiedämme paljon, mitä me emme tiedä tai osaa. Autetaan siis toinen toisemme huomaamaan se, mitä me jo osaamme, sillä se on meidän kaikkien yhteinen etu.

Kirjoittaja on Psykologiliiton opiskelijasihteeri