Osaatko sä lukee mun ajatuksia?

Kun kertoo opiskelevansa psykologiaa, välillä kuulee otsikossa esiintyvän kysymyksen. Vaikka mukana varmasti on häivähdys ironiaa, kysymys muistuttaa siitä realiteetista, ettei alamme ulkopuolella oikeastaan tiedetä, mitä psykologia pitää sisällään. Kun kävelen maamme suurimpiin kirjakauppoihin etsimään kiinnostavaa neuropsykologian kirjaa, minua odottaa hyllyrivi toisensa jälkeen teoksia okkultismista ja enkeleistä. Romaani Eat, Pray, Love on aseteltu kansi asiakasta kohti, kuin eräänlaisena houkuttimena selaamaan hyllyn muita teoksia. On selvää, että kirjahyllyjen kyltistä “psykologia” on tullut yleisnimitys, joka tarkoittaa “jotain mystistä, jota emme täysin ymmärrä”. 

Psykologin täytyy työnsä puolesta olla keskivertoa avoimempi poikkeaville näkemyksille ja erilaisten toimintatapojen hyväksymiselle. Asiakasta ei tule ohjata liikaa, vaan tukea ja auttaa tätä ymmärtämään ja kehittymään itse. Mutta kun puhutaan yhteiskunnan tason vaikuttamisesta, nämä ominaisuudet voivat helposti tehdä meistä liiankin sovinnollisia. Vaikka tietäisimmekin, että neurolingvistinen ohjelmointi on olemattomalta tutkimuspohjalta vahvasti markkinoitu näennäistiede, emme älähdä tästä kovinkaan voimakkaasti. Missä tuomitsemme kalliit, ihmisiä harhaanjohtavat koulutukset? Missä vaadimme tutkimusnäyttöä? Ei ihmekään, että trendikkäällä neuro-sanalla varustettu tuote kuulostaa monen korvaan psykologialta siinä missä muutkin, oikeasti näyttöön perustuvat menetelmät.

Psykologia on monia muita tieteenaloja huomattavasti nuorempi ja erityisen altis mielikuvien muokkautumiselle. Kirjakaupat, psykoterapioiksi naamioidut elämäntapamuutosohjelmat sekä muut mainokset muovaavat ihmisten skeemaa siitä, mitä psykologia on. Lievimmässä tapauksessa tämä voi tehdä alasta vähemmän vakavasti otettavan. Pahimmassa tapauksessa se voi vaikuttaa siihen, miten tulevat asiakkaamme suhtautuvat psykologien tekemään työhön. Jos ennakkokäsitys psykologiasta sisältää enkeliterapiaa ja Eat, Pray, Love -teoksen mukaan elämistä, täytyy asiakassuhde aloittaa purkamalla vanhat käsitykset ja opettelemalla kohtaamaan edessä oleva työ asianmukaisen arvostavasti. 

Mielenterveyden haasteiden yleistyessä psykologien työlle on entistä enemmän tarvetta. Avunsaannin vaikeus voi helposti ajaa monet etsimään apua vaihtoehtoisista hoito-ohjelmista, jotka saattavat olla jopa haitallisia. Meillä on ammattieettinen velvollisuus uskaltaa sanoa, mikä on ja mikä ei ole psykologiaa. Me sen tiedämme paremmin kuin kukaan. Jos meillä ei ole rohkeutta vetää rajaa, kuka sen meidän puolestamme tekisi?

Kirjoittaja on psykologian opiskelija ja Stimulus ry:n taloudenhoitaja