Nuorten hätähuuto
Viimeisen reilun vuoden aikana koronapandemia on kiistattomasti vaikuttanut maailman jokaisen ihmisen elämään, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Nuorten ja opiskelijoiden tilanne on viime aikoina ollut vahvasti esillä julkisessa keskustelussa ja syystäkin: erilaisten mielenterveyden haasteiden ja muun muassa uupumusoireilun sekä yksinäisyyden on havaittu lisääntyneen entisestään korona-aikana useissa selvityksissä.
Kuten varmasti kaikki tiedämme, nuoruuteen elämänvaiheena sisältyy merkittäviä kehityskohteita sekä siirtymiä, esimerkiksi oman identiteetin vahvistuminen ja ylipäätään oman elämän rakentaminen lapsuudenperheestä irtautumalla. Näissä prosesseissa oma viiteryhmä peilinä on keskeisessä roolissa, jolloin kontaktien välttäminen ja etäily asettavat omat haasteensa näiden prosessien kehittymiselle.
Mitä voimme tehdä niiden nuorten tukemiseksi, jotka kokevat tärkeiden sukupolvikokemusten menneen sivu suun? Niiden, joiden usko parempaan tulevaisuuteen on mennyt, jotka pelkäävät jo valmiiksi tulevia kriisitilanteita? Joiden jo aiemmin esiintyneitä haasteita koronatilanne on korostanut ja pahentanut entisestään? Entä ne opiskelijat, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään, koska integroituminen opiskelija- ja korkeakouluyhteisöön on jäänyt vajaaksi kaiken ollessa etänä, tai joiden yhteys näihin yhteisöihin on samasta syystä katkennut? Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko totesi aiemmin tänä vuonna opiskelijoiden koronainfossa tämän olevan sukupolvikokemus. Olen tästä ministerin kanssa samaa mieltä, mutta tällä hetkellä en kykene näkemään tämän sukupolvikokemuksen seurauksia yhtä positiivisin mielin kuin hän.
Meillä nykyisillä ja tulevilla psykologeilla on erittäin keskeinen rooli tämän tilanteen ratkaisemisessa, mutta siihen tarvitaan resursseja. Kaikista tärkein kysymykseni onkin se, miten saamme päättäjät niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla vakuuttuneiksi siitä, että tämän kriisin ratkaisuun on syytä panostaa NYT. Vain siten vältymme maksamasta tulevaisuudessa vielä suurempaa laskua.
Kirjoittaja on Psykologiliiton hallituksen jäsen ja psykologian maisterivaiheen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa.
Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2021.
