Mitä sinä sanoitkaan?

Ihmiset ovat luoneet hienoja härpäkkeitä, joitten avulla kuka tahansa voi olla kenen kanssa tahansa oikeastaan ihan milloin vaan ja mistä vaan. Kuitenkin tuntuu siltä, että kukaan ei enää oikeasti kohtaa ketään.

Yksi syy on se, että ihmiset luulevat voivansa multitaskata. Tämä on väärä oletus, humpuukia, höpöhöpöä, paskapuhetta. Ihminen voi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja siihenkin huonosti ja lyhyeksi aikaa. Kokoukset pitkittyvät ja puuroutuvat, koska kaikki päivittävät facebookia/vastaavat sähköposteihin/katsovat onko Valtteri Bottaksen parisuhderintamalla edistystä/whatever. Sitten nämä ihmiset kysyvät sitä, minkä asiaa kokouksessa esitellyt asiantuntijaressukka oli kolme sekuntia sitten kertonut. Ja kun asiantuntija toistaa sanottavansa, ei häntä kuunnella koska Sirpa vastasi juuri samaan aikaan whatsappiin.

Kuuntelemattomuus on myös keino osoittaa valtaa. Minuahan eivät sinun tyhmät juttusi kiinnosta. Kun esittelet asiasi ja Espoon teknisen viraston äijä kääntää sinulle selkäsi ja alkaa pelata tietokoneella Tetristä, niin onhan siinä tietyllä tavalla ihan vahvaa viestintynkää. Ja vaikka toisella olisi periaatteessa ihan asiaakin, niin pakkohan siihen on alkaa puhua päälle, kun omat jutut nyt vaan ovat vielä tärkeämpiä, ja onhan tässä kuitenkin kiire. Ja olen ylempänä hierarkiassakin.

Asioitten ilmaiseminenkin on kyllä entistä vaikeampaa. Sosiaalisessa mediassa opittu HUUTAMINEN on jäänyt päälle, ja siellä harrastetut pikku nokkeluudet. Todellisen elämän ihminen on vaikeampi kohdata, koska sillehän piti olla ystävällinen, kai, ja se toinen häiritsee omaa ulosantia kun ilmeilee ja vaihtaa asentoaan. Ja sanoo jotain takaisin, ennen kuin on itse valmis.

Toki itse kielestäkin on tulossa niin tylsää, ettei sitä jaksa kuunnella Erkkikään. Kaikki vähänkin luovat ja hupaisat ilmaisut on pitänyt siivota aktiivisanavarastosta pois jo aikaa sitten, koska muuten joku älähtää, olet rasisti, sovinisti, suvakki, punaviherämmä ja yhden napin painalluksen jälkeen koko netti tietää, millainen olet ja se on sitten hyvähyvästi työpaikalle, ystäville ja seurustelusuhteelle. Mitään vaikeita sanoja ei tietenkään saa käyttää, sillä voi olla, että joku loukkaantuu kun ei ymmärrä juuri sitä sanaa. Tietenkään mitään helppojakaan sanoja ei saa käyttää, koska silloinhan kaikki huomaavat, että olet tyhmä.

Tämä sharona-aika on hoitanut asian ns. lopulliseen ratkaisuun.  Kunhan eloonjääneet kömpivät ensi syksynä rokotuksen jälkeen ulos luolistaan, he tulevat häikäistymään tästä ihanan sinivihreästä planeetasta mutta ennen kaikkea kanssaihmisten kauneudesta. Mutta kuka enää uskaltaa silloin kohdata ketään, kun ihminen on ollut siellä näytöllä näkyvä pikkuinen kummajainen, jonka kuva ja ääni katkeilevat ja katoilevat bittivirran sekopäisten ryöpsähdysten tahdissa. Etätyö on vienyt mahdollisuuden kuulla myös niiltä, jotka vielä osaisivat kuunnella.  Toki kehittäähän se myös luovuutta, kun saa selvää joka kuudennesta sanasta, ja koettaa sen perusteella vastata jotain järkevän kuuloista.

Tällä hetkellä kuuminta hottia on muistuttaa ammattilaisia siitä, että he kysyvät lapsilta tai muilta asiakkailta sitä, mitä heille kuuluu. Melkoinen on muutos muutaman kymmenen vuoden takaa, jolloin kaikki utelivat toistensa pienimmätkin kuulumiset. Silloin olisi pidetty ihan höperönä sitä, joka olisi ehdottanut että kysypäs noilta ihmisiltä, mitä niille kuuluu. Mutta nykyään kukaan ei enää kysele kenenkään kuulumisia, ehkäpä sitä ei koeta korrektina, joten tuo kuulumiskyselykehotus on varmasti paikallaan.

Ai niin mutta onhan meillä tubettajat. He sanovat puolestamme, mitä on syytä ajatella, he pelaavat puolestamme pelejä, muodostavat mielipiteemme ja nykyään myös laulavat musiikin jota kuunnella. He ovat eräänlaisia puhumisen ja kuuntelemisen ylipappeja/papittaria, jotka hoitavat hommat puolestamme. Me muut voimme vaan keskittyä lataamaan kissavideoita nettiin. Ja, Herra Jumala, en minä ole yhtään sen parempi. Ei tulisi mieleenkään kertoa omista iloistaan, peloistaan tai suruistaan siellä epäsosiaalisessa mediassa. Onneksi on kissa, jonka kuvia voi laittaa Faceen säännöllisin väliajoin: huomatkaa please, minäkin olen vielä olemassa. Neuvoton ja pelästynyt, mutta hengitänpä kuitenkin.

Mitä Sinulle muuten kuuluu?

Kirjoittaja on kirjoittanut tämän kuten kaikki muutkin bloginsa yksityishenkilönä, joka pohtii yhteiskunnan ja elämän koukeroita muuttuvassa maailmassa.