Siirry sisältöön

HALLITUKSEN PENKILTÄ

Mihin luottamusmiehiä tarvitaan?

Ennen kuin päästään varsinaiseen aiheeseen, vastuuvapauslauseke: kirjoitan tätä juttua ihan tuoreen pääluottamusmiehen näkökulmasta. Olen aloittanut kyseisessä tehtävässä pari viikkoa sitten eikä aikaisempaa kokemusta luottamusmiehen hommista ole. 

Ajattelin aluksi kertoa hieman henkilökohtaisesta motivaatiosta hakea kyseistä paikkaa, minkä jälkeen esittelen ajatuksia siitä, mitä luottamusmiehen työ voi sisältää. 

Olen ollut järjestöpuolen tehtävissä vuodesta 2011, kehitysvamma-alan psykologien ammatillisessa työryhmässä jäsenyydestä alkaen ja päätyen Psykologiliiton hallitukseen, jossa toimin varsinaisena jäsenenä. Pakko myöntää, että pidän jopa hieman erikoisena, etten aikaisemmin pyrkinyt luottamusmieheksi, vaikka järjestöllinen toiminta on ilmiselvästi lähellä sydäntäni. 

Syksyn alkupuolella kuulin, että kuntayhtymässäni vapautuu JUKOn pääluottamusmiehen paikka. Mitä jos hakisin sitä? Taustalla oli pari asiaa. 

Ensinnäkin kunta-alla, jolla työskentelen, ollaan suuren muutoksen edessä. Ympäri maata tapahtuu valtavia koko henkilöstöä koskevia siirtoja uusien hyvinvointialueiden palvelukseen. Halusin läheltä seuraamisen lisäksi päästä vaikuttamaan henkilöstön asemaan uusissa organisaatioissa. 

Toiseksi urani kehitysvamma-alan psykologina oli ollut pitkään seesteisessä vaiheessa ja kaipasin vaihtelua. Ajatuksena oli, että tätä kautta pääsen tekemään jotain tavallisesta psykologin työstä poikkeavaa, verkostoitumaan ja oppimaan uutta. Ja kyllä uuden oppimista on ehtinytkin tulla tässä lyhyessä ajassa ihan mukavasti. Verkostoitumisen saralla olen myös päässyt uusiin organisaation sisäisiin ja ulkopuolisiin foorumeihin, mistä olen hyvin iloinen.

JUKOn verkkosivuilla luottamusmiehen tehtävä luonnehditaan seuraavasti: ”Luottamusmies edustaa JUKOn liittoihin kuuluvaa jäsenistöä paikallisissa työ- ja virkaehtosopimusta koskevissa neuvotteluissa. Tärkeä tehtävä on myös jäsenten neuvonta erilaisissa työ- ja virkaehtosopimusta koskevissa kysymyksissä ja ongelmissa. Monet luottamusmiehet toimivat lisäksi erilaisissa yhteistoimintaryhmissä.” 

Mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä ja mitä tarvitaan luottamusmiestehtävässä onnistumiseen? Itse olen tässä lyhyessä ajassa ehtinyt osallistua yhteistoimintaneuvotteluihin, ehdottaa työnantajalle muiden luottamusmiesten kanssa uutta paikallista sopimusta sekä päästä erään hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen alatyöryhmään. Olen saanut tukea tehtäviin sekä väistyvältä pääluottamusmieheltä että suoraan JUKOlta. 

Tehtävään tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, työehtosopimusten tuntemusta, neuvottelutaitoja, ja lisäksi rohkeutta ottaa asioita puheeksi ja uskallusta pitää tärkeistä arvoista kiinni. En voi sanoa, että olisin omaksunut nämä kaikki mainitsemani taidot – eikä sinunkaan tarvitse, kun vaan olet valmis oppimaan uutta. 

Olisiko sinusta työpaikkasi seuraavaksi luottamusmieheksi?

PS. Psykologiliiton jäsensivuilta löytyy kattava tietopaketti luottamusmiesjärjestelmästä. Käy tsekkaamassa!

Kirjoittaja on Psykologiliiton hallituksen jäsen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä