Matematiikka on tarina

Älkää käsittäkö väärin. Matematiikka on aina ollut minusta ihan okei ja opinkin sitä melko vaivattomasti. Kaveri sai matikasta nelosen, opetin sitä ja numero nousi kasiin ja nyt se on kai insinööri. Lyhyestä matematiikastani huolimatta yleensä minä olen se, joka laskee monimutkaisten ravintolalaskujen kulujen jakamisen porukan kesken. Mutta liika on liikaa.

Jos olen ihan rehellinen, niin enpä ole matematiikkaa opintojen jälkeen liiemmälti tarvinnut. Lukuja pitää laskee yhteen, isojakin, ja vähentää pitää osata. Prosenttilaskua en jaksanut koskaan opetella, ja sitä kyllä tarvitaan, mutta eihän siinä ole kuin kolme vaihtoehtoa, joita voi pyöritellä kunnes tulee järkevä vastaus. Mutta derivaatta, kolmannen asteen yhtälöt – give me a break!

Ajatelkaa miten hullua olisi, jos vaikka psykologia olisi avainjuttu kaikkeen. Lukion pitkä psykologia ja kymppi siinä, niin suora pääsy oikikseen on varma. Sama osaaminen niin saksanmaisterin opinnot kutsuvat.

No eihän se näin mene. Psykologiaa ei tarvitse osata edes psykologiaan haettaessa. Vaaitaan yhdenlaista loogista päättelyä ja, niin, matematiikkaa. Myös lyhyestä matematiikasta saa pisteitä, mutta vähemmän kuin pitkästä. Mitäs luulette sen tarkoittavan alalla, jonne otetaan opiskelemaan 1–3 prosenttia hakijoista?

Minulle on sanottu, että pelkällä psykologialla ei saa kyllin vaikeita kysymyksiä, jotta syntyisi erottelua. Tämähän on ihan puppua. Selittäkääpä huviksenne vaikka niinkin tavallinen asia kuin itsetunto. Lähettäkää vastauksenne minulle. Kyllä pelkästään sen pohjalta voisi erottaa hyvät akanoista.

Ehkä ei kuitenkaan haluta hyviä psykologeja, vaan hyviä tutkijoita. On aivan luonnollista, että valintoja tekevä tutkija arvostaa niitä asioita, joissa hän itse on hyvä. Mutta miten kauan yhteiskunnalla on varaa sallia tämä?

Hassuinta on, että psykologit ovat nykyään arviomassa hakijoita joka paikkaan, varmaan maantienvarsien lumikeppejä valittaessakin. Ja monille opiskelualoille. Mutta eipä psykologiaan. Aivan kuin psykologit eivät luottaisi omiin menetelmiinsä. Ehkä kannattaisi, sillä nykypsykologeja kiinnostaa kaikki muu, paitsi psykologin työ. Ainoastaan Åbo Akademissa on edes soveltuvuushaastattelu. Ehkä suomenruotsalaiset todellakin ymmärtävät diskuteringskulturin merkityksen meitä persjalkaisia paremmin.

Palataan matematiikkaan. On arvioitu, että tarinallisuus tuottaa vuositasolla noin 1,8 biljoonaa dollaria Yhdysvaltain kansantuotteesta. Se on aika hurja luku euroinakin. Eli kyse on siitä, että hyvä tarina myy. Apple ja Tesla myyvät ja ovat yliarvostettuja, koska niillä on uskottava tarina kerrottavanaan. Microsoftin ostaminen on pakkopullaa, koska heille on muodostunut paha ja ahne tarina. Shell ja Exxon ovat liemessä, koska heidän tarinansa on viime aikoina mennyt penkin alle.

Ruotsalaisen hotellin aamiaispöydässä on melko tarkalleen samat tavarat kuin Suomessakin. Silti ruotsalainen aamiaistarjoilu näyttää taivaalliselta suomalaiseen nähden. Kyllä, koska ruotsalaiset osaavat kertoa tarinan. Ruotsalaiset eivät olisi munineet kännyköiden maailmanherruudessa. Kamprad nousi ryysyistä rikkauteen. Se tarina toimii aina.

Mitenkähän meidän tarinamme käy, kun jumitamme entistä tiukemmin eksaktin tieteen poteroihin sen matematiikkamme kanssa. Voi olla, että teemme maailman parhaita tuotteita, mutta kuka niitä ostaa, kun kilpailijoilla on parempi tarina? Voi olla, että meillä on maailman parhaat psykologit, mutta lääkäreiden tarina on kerta toisensa jälkeen parempi. He ovat niitä, jotka karauttavat pelastamaan valkoisella ratsulla. 

Entä jos yliopistoihin pääsykriteereissä painottuisi se, millaisella tarinalla hakija tulee – ihan sama, olisiko se kirjoitettu, piirretty tai sävelletty? Ja jos psykologiaa opiskelemaan tulevalla olisi oma tarina mukanaan, hän osaisi kuunnella nykyistäkin paremmin asiakkaita. Ja omaan tarinaan voisi sitten peilata toisten tarinoita. Se auttaisi pääsemään syvemmälle ymmärtämisessä.  Se olisi sitä empatiaa. Kyse on juuri siitä asiasta, joka jää ihmisen tehtäväksi silloinkin, kun koneet tekevät kaikki muut ihmisen työt. Varsinkin matematiikan.

Kirjoittaja on kirjoittanut tämän kuten kaikki muutkin bloginsa yksityishenkilönä, joka pohtii yhteiskunnan ja elämän koukeroita muuttuvassa maailmassa.