Madonna vai huora? Seksuaalisuuden häpeä ja sen purkaminen 

Erika Vikmanin seksuaalisesti latautunut UMK-esitys herätti alkuvuodesta laajaa keskustelua niin kahvipöydissä kuin nettipalstoillakin. Monille se näyttäytyi rohkeana kannanottona, mutta erityisesti naisen seksuaalisuuden ja kehon esittäminen nostatti myös kritiikkiä. Esitys osoittaa, miten seksuaalisuuden avoin ilmaisu koetaan edelleen provokatiivisena – etenkin silloin, kun sen esittäjänä on nainen. 

Yhteiskunnassamme seksuaalisuus nousee usein esiin vain tietyissä kehyksissä: terveyskasvatuksessa tai viihdeteollisuudessa. Sen sijaan seksuaalisuus osana identiteettiä, ilmaisua ja oikeutta nautintoon on vieläkin monille hankala ja vieraampi aihe. Erityisesti naisten ja seksuaalivähemmistöjen avoin ja omannäköinen seksuaalisuus kohtaa usein rajoituksia ja arvostelua. Taustalla vaikuttavat kulttuuriset ja historialliset normit, jotka ohjaavat ajatteluamme tiedostamattakin. 

Historiallisesti seksuaalisuutta on kontrolloitu, ja tietyt tavat ilmaista itseään on asetettu muiden yläpuolelle. Naisia arvioidaan edelleen kaksijakoisesti: jos omaa seksuaalisuutta ilmaisee avoimesti, se saatetaan nähdä provokaationa – jos taas pidättäytyy, saa helposti kylmän tai tunneköyhän leiman. Keinotekoinen ”madonna vai huora” -vastakkainasettelu kaventaa yksilön vapautta ja lisää painetta siitä, millä tavalla kuuluu olla seksuaalinen. Heteronormatiiviset rakenteet taas määrittävät sen, mikä nähdään normaalina ja mikä poikkeavana. 

Tässä kohdin koen, että meillä psykologian opiskelijoilla on merkittävä rooli. Voimme tulevina asiantuntijoina toimia sillanrakentajina tutkimustiedon ja arjen keskustelujen välillä. Seksuaalisuuden normalisointi – eli sen hyväksyminen osaksi tervettä ihmisyyttä ilman häpeää – vaatii rohkeutta kohdata tabuja ja osallistua aktiivisesti keskusteluun. Seksuaalisuus ei ole häpeän aihe – se on osa ihmisyyttä, ja sen tulisi kuulua kaikille, omilla ehdoillaan. 

Muutos alkaa siitä, että uskallamme puhua avoimesti. 

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Oidipus ry:n sosiaalipoliittinen vastaava.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2025.