Lisää psykologista osaamista lastensuojelutyöhön

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta lastensuojelutilastosta selviää, että sekä lastensuojeluilmoitusten että kiireellisesti sijoitettujen lasten määrät kasvoivat viime vuonna. Joka sadas alaikäinen oli huostaanotettuna vuonna 2018. Kiireellisesti sijoitettuja lapsia oli 4 390 eli 7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä kuitenkin laski viime vuonna kaksi prosenttia. Avohuollossa oli viime vuonna kaikkiaan noin 55 000 lasta eli noin neljä prosenttia alle 21-vuotiaista.

THL:n raportin mukaan vaikeassa tilanteessa olevien lasten, nuorten ja perheiden tukeminen riittävän aikaisin ei ole onnistunut – uusista toimintamalleista ja suuresta innostuksesta huolimatta. Lapsiasiavaltuutettu kuvaa lastensuojelun tilannetta yhteiskunnan kuumemittariksi: kun mittari näyttää punaisia lukemia, tulisi meidän miettiä oireen syytä. Kuumehan ei ole, kuten tiedämme, sairaus vaan oire.

Kurkistus päällepäin näkyvän oireen taakse auttaa ymmärtämään, miksi perheiden varhainen tukeminen ei ole onnistunut: ensisijaisesti on keskitytty tukemaan perheen olemassa olevia voimavaroja tilanteissa, joissa perheen pulmat ovat paljon syvemmällä.

Jos perhe kantaa ylisukupolvista traumaa, eivät hyvät neuvot, käytännöt tai kehumiset auta. Traumakokemukset vaikuttavat tietoista päätöksentekoa syvemmällä tasolla vanhemmuuteen ja tuppaavat toistumaan seuraavassa sukupolvessa. Tähän liittyykin todella huono uutinen: on olemassa perheitä, jotka tullessaan lastensuojelun asiakkaiksi tarvitsevat välittömästi järeää apua, eikä vanhemmuuden vahvistumista voi jäädä odottelemaan voimavaroja tukemalla.

Tässä asiassa psykologinen osaaminen on inhimillisesti äärimmäisen arvokasta. Lastensuojelutyön perustehtävään onkin välttämätöntä sisällyttää arviointi siitä, kuinka huolestuttava perheen tilanne on mielen ja kehityksen näkökulmasta. Tämä edellyttää perehtymistä mielen rakentumiseen ja erityisesti lasten ja nuorten kehityspsykologiaan. Psykologi voi auttaa ymmärtämään, kuinka vakavat vanhemmuuden puutteet kuten laiminlyönti, kaltoinkohtelu, väkivalta ja päihdeongelmat ovat mielen rakenteissa, ja kuinka perustavanlaatuisesti nämä puutteet vaikuttavat vanhemmuuteen.

Psykologi voi myös ohjata näkemään, ettei hauraaksi rakentunut, traumatisoitunut mieli vahvistu tukemalla voimavaroja tai jäämällä seurailemaan tilannetta. Hauras mieli ei välttämättä edes tunnista omia vaikeuksiaan, ja sille on ominaista, että ajan myötä vaikeudet syvenevät ja mutkistuvat entisestään. Jos näihin vakaviin vanhemmuuden puutteisiin ei puututa oikealla ja järeällä tavalla, lapsella on erittäin huono ennuste.

Meidän on voitava todeta ääneen, ettei voimavaroja tukeva ennaltaehkäisevä toimintatapa sovellu korkean riskin perheiden lastensuojelutyöhön. Pahimmillaan vahvuuksien etsimisellä ja vaikeuksien ohittamisella näissä tilanteissa voi olla katastrofaaliset seuraukset.

Tutkijat kuvaavat esimerkiksi ”puhtaalta pöydältä aloittamisen syndroomaa”, jossa työntekijät eivät huomioi riittävästi vanhempien historiaa ja toistuvia riskitekijöitä.

Britanniassa tehdyn laajan lastensuojelun raportin mukaan taas lastensuojelun työntekijöiden ajattelua hallitsee toisinaan “optimismin sääntö”, jossa lapsen olosuhteisiin tai riskitasoon otetaan positiivinen asenne, jota objektiivinen näyttö tai saatavilla oleva tieto eivät välttämättä tue. Tämä johtaa siihen, että työntekijät välttelevät vanhemmuuteen liittyviä “merkittäviä puutteita” painottamalla vanhempien vahvuuksia ja välttämällä lapsen omien kokemusten syvällisempää kyselemistä.

Raha ja huostaanotot kulkevat aina käsi kädessä. Siksi on myös selvää, että talouspaineen alla lasten huostaanottoja halutaan vähentää rajusti. Tämä ei kuitenkaan saa ajaa lapsen kasvun ja kehityksen todellisten edellytysten turvaamisen ohi. On myös muistettava, että huostaanottojen vähäinen määrä ei ole luotettava hyvinvoinnin mittari. Määrähän voi vähentyä radikaalisti myös siksi, että huostaanottoja ei tehdä.

Onkin erityisen tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, kuinka äärimmäisen haastava lastensuojelutyön perustehtävä on, ja miten paljon se vaatii työntekijöiltä, johtajuudelta ja koko organisaatiolta. Lastensuojelutyölle tarvitaan vahvat puitteet: yksittäisen työntekijän on voitava luottaa oman organisaationsa, esimiehensä ja tiiminsä tukeen niin, että hän pystyy tekemään vaikeitakin päätöksiä ilman pelkoa musertavan vastuun kaatumisesta yksittäisen työntekijän kannettavaksi. Tiedon jakamiseen on järjestettävä rakenteet eli aidosti moniammatilliset ja monitoimijaiset säännölliset verkostoneuvottelut. Työntekijöiden intensiivinen ja säännöllinen, kipeitä asioita välttelemätön työnohjaus on ensisijaisen tärkeää.

Organisaatioon, johtajuuteen ja jokaisen työntekijän perustehtävään on oltava sisäänrakennettuna tietoisuus lastensuojelutyön kahdesta puolesta: sen sisältämästä sietämättömästä, kauheasta, pahasta ja traumaattisesta mutta myös toiveikkuudesta, onnistumisen ilosta ja inhimillisestä kasvusta.

Kirjoittaja on hyvinkääläinen psykoterapian erikoispsykologi, työnohjaaja ja yrittäjä.