Kuka pelkää kollegaa?

En voi kieltää, että pohdin tämän kolumnivuoron osuttua kohdalleni, mitähän kollegani ajattelevat tästä kirjoitelmasta ja varsinkin sen aiheesta.  

Olen viime vuosina ollut mukana monissa tilanteissa ja tapahtumissa, joissa olen tietoisesti asettanut itseni julkisen arvostelun kohteeksi. Näin toimimalla en ole voinut mitenkään välttyä siltä, että myös sitä itseään on satanut välillä niskaan. Paljon enemmän olen kuitenkin saanut myönteistä palautetta. Monet antamani lehtihaastattelut ovat aiheuttaneet positiivisen palautteen vyöryn, ja jopa parjattujen realityohjelmien psykologina toimiminen on saanut ihmiset kehumaan rohkeuttani. Samoin kuin politiikkaan heittäytyminen. 

Nuorena psykologina mietin useinkin, mitä minusta ajatellaan. Nykyään olen ilokseni havainnut, että enää en pelkää kollegoidenkaan vastakkaisia mielipiteitä itsestäni ja tekemistäni. Se ei kuitenkaan ole välinpitämättömyyttä eikä arvostuksen puutetta muita kohtaan, vaan ehkä enemmän sitä tervettä itsetuntoa, mitä myös työssäni toitotan. 

Nykypäivän somekulttuurista olisi paljon sanottavaa. Se ei nyt kuitenkaan ole tämän kolumnin aihe, vaikka koskettaa laajasti myös näitä henkilöitä, jotka laittavat itsensä tosi-TV:n armoille. Onhan se todella raadollista kenelle tahansa, jos joutuu somessa silmätikuksi ja kaikkea tekemistä ulkonäköä myöten ruoditaan. Ehkä tähän tulee jonain päivänä muutos? 

Meillä psykologeilla on paljon annettavaa erilaisille medioille, ja olemme asiantuntijoita monissa ihmisiä kiinnostavissa elämän alueissa. Lisäksi uskoisin, että monille voi olla apua saadessaan kuulla ja lukea psykologisista ilmiöistä ja ehkä sitä kautta saada tietoa ja tukea hyvinvointinsa edistämiseen. Olen kuullut usein, että psykologit eivät suostu haastateltavaksi, jos eivät ole nimenomaan pyydetyn aiheen huippuasiantuntijoita. Tuleeko psykologin koulutuksen kylkiäisenä ylikehittynyt itsekritiikki? Vai onko kyse kollegoiden pelosta? 

Myös politiikassa tarvitaan meitä. Historian ensimmäisissä aluevaaleissa tulikin ilahduttavan moni psykologi valituksi alueensa hyvinvointivaltuustoon. Itselläni paikka jäi muutaman äänen päähän, mutta ehkäpä ensi kerralla sitten kokeillaan uudestaan. 

Haluaisin rohkaista varsinkin nuorempia kollegoita kokeilemaan rohkeasti uudenlaisia tehtäviä psykologin ammatissa. Itsekin olisin jo aiemmin halunnut uskaltautua vaihteleviin tehtäviin, joista saa uudenlaisia näkökulmia siihen, mitä kaikkea tämä meidän ammattimme voi tuoda mukanaan. 

Kaikkeen ei ole hyvä suostua, eikä kaikki sovi kaikille. Luotetaan kuitenkin omaan asiantuntemukseen ja pidetään tärkeät asiat esillä. 

Kirjoittaja on PsM, psykoterapeutti (ET) ja Psykologiliiton hallituksen jäsen.