HALLITUKSEN PENKILTÄ
Koulupsykologityön joukkopakolainen
Psykologiliitto on suosituksillaan tarjonnut koulupsykologityölle hyvät raamit jo useamman vuoden ajan. Lakimuutoksiakin on tullut työn tueksi. Silti yksikkö- ja oppilasmäärät ovat olleet päätähuimaavia, paine erikoissairaanhoidosta perustasolle tuntuvaa, ja monet ovat joutuneet oman työn lisäksi tekemään puuttuvan kollegan työtä. Opiskeluaikaisten kaikkivoipaisuuskuvitelmien haihtumisen jälkeen olo on ollut vuodesta toiseen riittämätön, ja työn rajaaminen on tuntunut eettisesti vaikealta. Hiljalleen aloin havaita olevani varmalla tiellä kohti työuupumusta. Annoin mielekkääseen työhön itsestäni toistuvasti niin paljon, että vapaa-ajalla jaksoin yhä vähemmän.
Hiljalleen ajatus yrittäjyydestä alkoi konkretisoitua. Mielikuva oli kuitenkin ristiriitainen: vapautta varjosti ajatus kellon ympäri raatamisesta ja huuliaan lipovasta verokarhusta. Myös osaamisen myyminen tuntui vieraalta. Onneksi Liitto tarjoaa erinomaiset ohjeet myös yrittäjyyden aloittamiseen, ja kollegiaalinen tuki on ollut ensiluokkaista.
Koen, että yrittäjyys on ollut parasta, mitä olen työurallani tehnyt itselleni. Jatkan edelleen koulupsykologityötä lasten ja nuorten parissa, mutta pitkälti omilla ehdoillani. Lisäksi ammatinharjoittaminen avasi minulle mahdollisuuden lähteä maltillisesti kokeilemaan myös uutta sovellusalaa työterveyshuollossa koulupsykologityön ohessa.
Monet koulupsykologit ovat paenneet julkiselta sektorilta, ja työntekijöiden pako koskee myös laajemmin terveys- ja sosiaalialaa. Miten joukkopako saadaan pysäytettyä? Psykologit ovat ratkaisseet tämän mahdottoman yhtälön työuupumusriskin sanelemana siirtymällä yksityiselle sektorille, kun kuntatyönantajat eivät ole pystyneet tai halunneet korjata työolosuhteita työssä jaksamista tukeviksi.
Koulupsykologityö on erittäin mielekästä, kun resurssi ja tarve kohtaavat. Aiheesta on keskusteltu mediassa paljon. Ministeriötasollakin asiaan on nyt herätty Kiurun perustaman poikkihallinnollisen työryhmän muodossa, jonka tarkoitus on selvittää, mistä sote-henkilöstön pula johtuu ja miten tilanne korjataan. Vinkiksi: Kunnes työnantaja tekee tämän puolestani, hoidan mieluusti työtäni ja ennen kaikkea itseäni rajaamalla työmäärääni sopivaksi, päättämällä koulutus- ja työnohjaustarpeistani sekä asettamalla palkkaukseni työtä vastaavalle tasolle.
Kirjoittaja on koulupsykologi, yrittäjä ja Psykologiliiton hallituksen jäsen.
Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 4/2021.