Kohtaavuutta arjessa

Olen uuden uutukainen hallitustyöskentelijä Suomen Psykologiliitossa. Yli 20-vuotisen työurani aikana olen saanut tehdä työtä psykologina monissa ympäristöissä: kuntasektorilla, perheneuvoloissa, sosiaali- ja terveystoimessa, erikoissairaanhoidossa, opetustoimessa, yksityissektorilla, yritysmaailmassa ja kolmannella sektorilla järjestöissä. Perheiden ja pariskuntien asiat ja palvelut sekä hyvinvoinnin, terveyden ja sairauden teemat ovat asioita, jotka ovat minun sydäntäni lähellä. 

Kohtaavuutta olen pohtinut yhteiskuntamme ilmiönä viime vuosikymmeninä, mutta myös psykologiselta kannalta ihmisten välillä. Maailma on muuttunut. Digitalisaatio mahdollistaa nopean kontaktoinnin ja kommunikoinnin kaiken ikäisten ihmisten välillä maanosista, ajasta ja paikasta riippumatta. Yhdistääkö tämä mahdollisuus loppujen lopuksi meitä ihmisiä vai erottaako? Osaammeko solmia ystävyys-ja tai seurustelusuhteita aidosti? Olemmeko aidosti kiinnostuneita toisistamme? Entä osaammeko kohdata surut ja haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden meissä ihmisissä, vai etäännytämmekö toinen toisemme ruudun ja sanojen taakse? 

Vai kohtaammeko kuitenkin ruudun ja pelien ja viestikanavien kautta enemmän ihmisiä, ystäviämme ja ympäröivää maailmaamme, jos annamme siihen mahdollisuuden?

Lapset ja nuoret ovat raportoineet, että tarvitsevat vanhemmiltaan kohtaavuutta ja läsnäoloa arjessa. Yksinäisyys näyttäytyy läsnä olevana maassamme monella tasolla, vaikka meidän on todettu olevan maailman onnellisin maa. Nuoret työtekijät uupuvat. Monet voivat siis huonosti: aikuiset, lapset ja nuoret. Kuka huomaa huonosti voivan yksilön? Kohtaako häntä kukaan?

Olemmeko perheessämme tietoisia toinen toistemme asioista: mitä jokaisen arkeen aidosti kuuluu? Onko meillä aikaa tavalliseen jutusteluun ja kuulumisten kyselyyn? Entä onko meillä tilaa jakaa suruja ja huoliamme? Olemmeko läsnä toisillemme saman katon alla, vai ovatko yksilöt hautautuneet omiin soppiinsa ilman aitoa vuorovaikutusta?

Kuinka siis aidosti toimimme toisillemme arjessa? Entä nuorten ja lasten maailmassa, osaammeko me aikuiset ja vanhemmat kannustaa lapsia ja nuoria kohtaamaan toisensa, leikkimään vapaa-ajalla perinteisiä ulkoleikkejä, vai annammeko heidän hautautua vuorovaikutukseen toistensa kanssa vain virtuaalisen maailman kautta? 

Väitän, että aito kohtaavuus haastaa meitä ajoittain aidompaan vuorovaikutukseen: verbaliikan ja nonverbaliikan kielimaailmaan, riemujen ja onnistumiskokemusten maailmaan, mutta myös ristiriitojen ja epämiellyttävyyden tuntemusten kohtaamiseen, vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Elämässä kun aina ei vaan valitettavasti voi olla kivaa, tai aina me emme voi olla kaikkien kanssa samaa mieltä. Näidenkin kaikkien erilaisten tunteiden ja asioiden kanssa meidän ihmisten on opittava elämään. 

Erityisesti minua on alkanut mietityttää työyhteisömme. Kuinka siellä tällä hetkellä toimitaan? Onko johtajilla ja esimiehillä aikaa työntekijöilleen ja aitoon esimiestyöhön? Vai onko arki vain suorittamista ja keskittymistä tuottamiseen, jossa saatetaan joko tahtomatta vai valitettavasti tahallisestikin jättää huomiotta yksilöt ja ihmiset työn teon taustalla? Entä kuinka työyhteisöjen vuorovaikutustilanteissa toimitaan? Pidetäänkö yhteiset kokoukset verkon tai puhelinten kautta kokouksina pelkän äänen tai valokuvien välityksellä vai käytämmekö aitoa reaaliaikaista videokuvaa? 

Vai suosimmeko vielä ”vanhanaikaisia” kohtaavia palavereita ja kokouksia, kuten viime vuosikymmenellä toimittiin? Mikä on tuloksekasta työtä ja toimintaa työyhteisöissä tämän päivän Suomessa arjessa ja vapaa-ajallamme? Ja erityisesti, minkälainen toiminta lisää meidän kaikkien aitoa hyvinvointiamme elämässämme ja yhteiskunnassamme ja mahdollistaa parhaiten mahdollisen työn ja perheen yhteensovittamisen?

Meistä ei tarvitse tulla sydänystäviä kaikkien maailman ihmisten kanssa eikä meidän välttämättä tarvitse jakaa toistemme kanssa syntyjä syviä. Mutta sitä me tarvitsemme, että kohtaamme toisemme ihmisinä. Katsomme toisiamme silmiin ja hymyilemme. Tervehdimme. Arvostamme toinen toistemme mielipiteitä ja kunnioitamme erilaisuutta. Voimme olla eri mieltä ja samaa mieltä, ja yhdessä jakaa konsensuksen siitä, että haluamme edistää hyviä ja tärkeitä asioita. Näin me toimimme ainakin Suomen Psykologiliiton hallituksessa. Me kohtaamme toisemme ja haluamme aitoon dialogiin. Ja pyrimme edistämään psykologien tietotaidon ja osaamisen näkyvyyttä yhteiskunnassamme!

Hiphei, siis kaikki psykologit, täältä me uuden hallituksen edustajat tulemme! Iloa ja kohtaavuutta kaikille arkeen!

Suvi Laru on PsM, laillistettu psykologi, erityistason paripsykoterapeutti, EMDR-terapeutti, Ammatillinen opettaja ja Suomen Psykologiliiton hallituksen jäsen kaudella 2020–2021. Hän työskentelee Parisuhdekeskus Kataja ry toiminnanjohtajana.