Keskivaiheilla

Keski-ikään ihmisenä ja ammatillisesti edenneenä voisi ajatella asioiden olevan sikäli mallillaan, että psykologin työssään voisi nauttia karttuneen ymmärryksen suomasta arjen aherruksen sujuvuudesta ja jättää yleisammatillisen päänvaivan kuten kouluttautumisen ja edunvalvonnan innokkaampien nuorten ja viisaampien seniorien ratkottavaksi. Keski-ikäisten psykologien FB-palstalla yritämmekin meemeinemme tätä armotta jo menetettyyn nuoruuteen kuuluvaa välinpitämättömyyttä toisintaa, mutta harvempi psykologi kuitenkaan keski-ikäisten oikeasti on ”vain töissä täällä”. 

Ammatillinen keski-ikäisyys on jo koetun ja vielä jäljellä olevan työuran välissä sekoittuva toimintatarmon ja näkemyksellisyyden yhdistelmä, joka virittää toimimaan sekä omaksi että toisten parhaaksi. Osa lievittää näitä sinänsä normaaleja, ikävaiheeseen kuuluvia tunnollisuuden ja asiantuntijuuden oireitaan kouluttautumalla mieluiten monen vuoden prosesseissa ja useampaan otteeseen, osa ryhtyy luottamustehtäviin, joissa yksi pesti johtaa toiseen, ja moni kollega hurvittelee näiden erilaisilla yhdistelmillä.

Viime vuosien edunvalvonnassa ilmeisin ja ainakin paikallistasolla eniten aikaa vienyt kohde on ollut hyvinvointialueiden aloitus. Lopulta omakohtaisesti tuntuvimmat muutokset hyvinvointialueen palkollisena olivat jo kertaalleen luvattujen, uusien nojatuolien hankinnan peruuntuminen säästösyistä ja palkkaharmonisaation myötä hienoinen ansiotason nousu. Jostain syystä takaisku tuolien suhteen on jättänyt voimakkaamman jäljen. Tuolien vääjäämätön nuhraantuminen edustaa sitä surkuhupaisaa ilmapiiriä, jossa alueuudistus purkautui alueiden ensimmäisen toimintavuoden aikana entistä vaikeampiin budjettipulmiin ja itseään syöviin säästöyrityksiin. Enkä kiellä, etteivätkö raikkaammat ja kiinteämmät nojatuolit olisivat voineet paikata myös ahkerimman käyttäjänsä kosmeettista itsetuntoa.

Ammatillisen ja inhimillisen keski-ikäisyyden sekä edunvalvonnan ja luottamustoimien välillä näyttäytyy yhtäläisyyttä; kumpikin on ajallisesti epämääräistä ja hyödyiltään ajoin vaikeasti todennettavaa eikä aika ja jaksaminen aina oikein tunnu riittävän. Huomiotta jättäminen kuitenkin kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Jotkut mahdollisuudet menivät tai muutos ei edennytkään toivottuun suuntaan mutta vielä on paljon tehtävissäkin. Pitäkäämme siis edut monipuolisesti valvottuina ja selät vetreinä.

Kirjoittaja on Psykologiliiton hallituksen varajäsen, joka hyödynsi kolumnivuoroa itsehoitona keski-iän kriisiinsä.