Kasvamme psykologeiksi yhdessä

Olen maisteriopinnot aloittaessani pohtinut paljon psykologiksi kasvamista ja vuosien varrella karttunutta tieto- ja taitokokoelmaani. Vähitellen palapelin palasista on rakentumassa psykologin näköinen palapeli. Olen oppinut paljon hermostosta ja minuuden kehityksestä tilastollisiin analyyseihin ja empaattiseen vuorovaikutukseen. Monet näistä taidoista ovat karttuneet artikkeleita kolutessa ja ärrän äärellä tuskaillessa, mutta tärkeimmät opit ovat tulleet muiden opiskelijoiden ja psykologiyhteisön kanssa keskusteltaessa. Kompleksissa pyritään tänä vuonna lisäämään yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vähentämään yksinäisyyttä, mikä toivottavasti vaikuttaa myös ammatti-identiteetin rakentamiseen myönteisesti.

Ainejärjestön sisäinen yhteisöllisyys ei ole vain opintojen aikana tärkeää vaan jatkuu pitkälle työelämään. Yhteenkuuluvuus omien kanssaopiskelijoiden kanssa muovaa psykologiksi kasvamista ja identiteetin kehittymistä. Psykologian opinnot herättävät monenlaisia ajatuksia ja tunteita, joiden käsitteleminen yksin voi tuntua jopa mahdottomalta. Monilla on mielessään tietty psykologin prototyyppi omassa mielessään, johon ei välttämättä itse sovi. 

Oman tulevan psykologiuden pohtiminen voi tuntua niin pelottavalta kuin innostavaltakin, ja kollegoiden kanssa näitä kokemuksia voi käsitellä vertaisten kanssa. Vähitellen kyseinen prototyyppi lähtee muovautumaan yhä monimuotoisemmaksi ja itselle syntyy yhteenkuuluvuuden tunne niin oman ammattiyhteisön kuin oman psykologiudenkin kanssa. Oma keskeneräisyys ja epävarmuus on helpompi sietää, kun ymmärtää, ettei ole yksin keskeneräisyyden kanssa.

Toisilta opiskelijoilta ja valmistuneilta psykologeilta saa uusia näkökulmia itseä mietityttäviin aiheisiin. Joskus oppii ihmettelemään aihetta, jota ei ole edes ymmärtänyt aikaisemmin ajatella. Kaikkia psykologiaan ja ihmisyyteen liittyviä ilmiöitä ei saa mahdutettua rajallisiin opintopisteisiin. Tällöin keskustelut Unicafessa lounaalla luentojen välissä ja yömyöhään käydyt pohdinnat bileissä (psykalaiset saattavat tanssimisen sijaan ajautua keskustelemaan transdiagnostiikasta), kasvattavat psykologin ammattiosaamista enemmän kuin osaisi kuvitellakaan.

Toivon sydämeni pohjasta, että jokainen (tuleva) psykologi löytää vertaisiaan, joiden kanssa kasvaa yhdessä ja kokea yhteenkuuluvuutta. Keskustelun aloittaminen voi tuntua pelottavalta ja yhteistä mielenkiinnon kohdetta voi joutua etsimään. Mutta yksi asia yhdistää kaikkia psykologian opiskelijoita ja psykologeja, psykologius, ja tämän äärelle soisimme pysähtyä useammin.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Kompleksi ry:n puheenjohtaja.