Hyvä väitetysti vastuuntuntoinen työnantaja,

Hän kyllä yrittää parhaansa. Työt alkavat lähes aina heti seiskaa ennen ja päättyvät siinä 17 kieppeillä. Välillä näitä hommia pitää työstää viikonloppuisinkin. Hän on tehokas, mutta läkähdyttävästi liikaa ihan kaikkea on hänellekin liikaa.  Hän on usein väsynyt ja ärtynyt. Masennus pyörii lähellä.

Minut tämä jatkuva ylityöllistystila saa ärtyneeksi. Yritän vihjailla, vedota, maanitella, rähjätä, niin, pahimmillaan jopa huutaa. Millään näistä ei ole sanottavaa vaikutusta. Välillä pelkään, että hän panee välit poikki ihan vaan saadakseen kaatua saapikkaat jalassa työn sankarina. Mikäli näin käy, tulen laittamaan teille monia katkeria viestejä.

Asiaa pahentaa se, että työpaikallanne keskitytään työhyvinvoinnin lisäämiseen. Mikä se sellainen suutari on, jolla on itsellään moneen kertaan linttaan astutut kengät? Eikö mallioppiminen ole todistettu psykologiassa moneen kertaan tehokkaimmaksi oppimisen keinoksi?

Liiallinen työmäärä tekee sen, että mitään ei ehdi tehdä kunnolla. Työn laatu ei aina ole hyvä. Lisäksi työntekijä uupuu ja turhautuu. Hyvä työntekijä saattaa vaihtaa työpaikkaa, tai sitten hän väsähtää pitkälle sairaslomalle.

Ette tietenkään ole tässä hulluudessa yksin. Minulla on muitakin ystäviä, joilla on sama tilanne. He hoippuvat jossain selväjärkisyyden rajamailla päivästä toiseen. Meillä on täysin vinoutunut työnteon kulttuuri. Liiallisilla töillä leuhkitaan, ja helposti ajatellaan, että työaikojen puitteissa toimiva kaveri on jotenkin luuseri, vaikka oikeasti hänen pitäisi olla meidän kaikkien sankari.

Työpaikoilta on kadonnut ilo ja hetkellinen luova laiskottelu. Kahvaa puristetaan niin, että eihän se moukari lennä muualle kuin omille varpaille. Uusinta uutta ei koskaan ehditä ottaa käyttöön, sillä seuraava hieno ja innostava hanke puskee jo nurkan takana.

Poliitikot puhuvat suloisesti hymyillen työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta. Sehän on ihan paskapuhetta. Elämä joustaa, mutta deadlinet eivät väistä tuumaakaan.

Entäs jos pitäisimme kehittämisvapaan vuoden ja keskittyisimme kerrankin toteuttamaan ne aiemmin kehitellyt ideat? Entä jos kaikkiin ylitöihin pitäisi saada kirjallinen suostumus työn orjan puolisolta ja mahdollisilta lapsilta?

Elämme maassa, jossa kaikki väkivalta, parisuhdekriisit ja lasten ongelmat laitetaan päihteiden ja varsinkin alkoholin piikkiin. Tämä on toki usein tottakin. Mutta todella harvoin puhutaan siitä, montako suhdetta päättyy eroon liiallisten työpaineiden vuoksi, montako lasta jää yksin nyhjöttämään pelottavan videopelin ääreen vain siksi, että hänen vanhempiensa on aivan pakko tehdä vielä yksi juttu heti tänä iltana. Montako ennenaikaista sydänkohtausta, montako eläköitymistä masennuksen vuoksi, paljonko lääkkeitä, paljonko suhaamista loskaisilla teillä maan päästä päähän työhullunkiilto silmissä?

Ja vauhti kiihtyy. Etätöiden yleistyttyä työmatkoihinkaan ei enää tarvitse tuhlata aikaa. Työhyvinvoinnista on tullut muodollisuus. Napataan parin vuoden välein joku psykologi puhumaan kauniita. Sitten voidaan taas sikailla pari vuotta työn rasvat molemmista suupielistä roikkuen. Ostetaan sitä uutta, entistä kalliimpaa ihovoidetta. Jospa se peittäisi mustat pussit silmien alla edes osittain.

Joten voisitteko antaa tuon ihmisen levätä hetken. Antakaa sille sellainen taakka, joka sopii kahdelle ihmiselle. Kyllä se siitä selviytyy, ja vielä jää elämällekin aikaa. Mutta älkää nyt jumaliste tappako sitä neljän ihmisen työtaakalla. Hei pientä rajaa sentään.

Asian arkaluonteisuuden vuoksi kirjoitin poikkeuksellisesti tämän blogin isä- ja äitivainaiden antamalla nimimerkillä.

Kirjoittaja on kirjoittanut tämän kuten kaikki muutkin bloginsa yksityishenkilönä, joka pohtii yhteiskunnan ja elämän koukeroita muuttuvassa maailmassa.