Havaintoja opiskelusta sosiaalisessa mediassa

Kun hain Helsingin yliopistoon vuonna 2017, kolusin internetiä läpi löytääkseni mahdollisimman paljon tietoa siitä, miten päästä opiskelemaan psykologiaa. Päädyin Psykalle 2017 -Facebook-ryhmään, Vauva.fi-keskusteluihin ja pääsykoekokemuksia käsitteleviin blogipostauksiin. Havaitsin, että psykologiaa opiskelemaan pyrkivät ihmiset muodostivat oman yhteisönsä eri alustojen välityksellä. Teksteissä ja keskusteluissa avauduttiin valintakokeisiin liittyvästä stressistä ja jaettiin vinkkejä pääsykokeisiin valmistautumiseen. Oli huojentavaa nähdä, kuinka aina löytyi joku muukin, joka oli pähkäillyt samaa pääsykoetehtävää tai menettänyt yöunet jännittämisen seurauksena. Myös tulosten saapumista jännitettiin yhteisön voimin.

Nykyisin en enää seuraa valintakoeaiheista sisältöä, mutta olen pannut merkille, että hakupainealojen opiskeluarkea jaetaan enenevissä määrin Instagramin studygram-tileillä, ja TikTokin algoritmi osaa suositella opiskeluun liittyviä videoita aiheesta kiinnostuneille. Oman opiskeluarjen jakamisesta hyötyvät parhaimmillaan sekä sisällöntuottaja että samassa elämäntilanteessa oleva seuraaja. Maksullisen valmennuskurssibisneksen kasvaessa vapaasti saatavilla oleva tieto opiskelutekniikoista ja opiskelun aikatauluttamisesta voi parhaimmillaan lisätä yhdenvertaisuutta. Sisällöntuottajalle taas tilin visuaaliseen ilmeeseen ja sisällön laatuun panostaminen saattaa toimia opiskelumotivaatiota ylläpitävänä tekijänä. Lisäksi tämä panostus voi tuoda tekijälle myös taloudellista hyötyä kaupallisten yhteistöiden muodossa.

Kuitenkin opiskeluaiheisen tilin kohdalla pätevät samat someviidakon vuorovaikutuslait kuin muuallakin; ylläpitäjä voi valikoida, mitä puolia arjestaan siellä jakaa. Psykologian opiskelijalle, joka mahdollisesti muutenkin kamppailee opintojensa aikana huijarisyndrooman ja epävarmuuden sietämisen haasteiden kanssa, postaukset huippuunsa hiotuista bullet journal -muistiinpanoista saattavat entisestään hämärtää kuvaa siitä, onko oma opiskelu, ja sitä myöten osaaminen, riittävää.

Ilokseni olen huomannut myös trendin, jossa tuodaan rohkeammin esiin niitä hetkiä, kun tentti ei mennytkään läpi tai kun luennoitsijalta on pitänyt pyytää lisäaikaa tehtäviin. Tällaista sisältöä toivoisinkin näkeväni enemmän, sillä kaikista epätäydellisyyksistämme huolimatta pystymme valmistumaan osaaviksi mielenterveysalan ammattilaisiksi, joilla riittää myötätuntoa myös muille ihmisille – ja parhaimmassa tapauksessa itsellemmekin.

Anniina Koutonen on Suomen Psykologian Opiskelijain Liiton (SPOL) puheenjohtaja.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2022.