Hauku suosikkejasi

Vihollisia haukutaan naamatusten, mediassa, somessa ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Sääliä ei enää tunneta eikä armoa enää anneta. Jos mokaat kerran, olet ulkona vaikka kuinka pyytäisit anteeksi, tai vaikka kuinka hyvät perustelut mokallesi olisi.

Emmepä ole päässeet pitkälle ajasta, jossa piti uhrata joku poloinen ihan vaan siksi, että muita kohtaisi ehkä parempi onni; sataisi että kuivaan viljapeltoon tai maho lehmä alkaisi lypsää.

Mutta sitten onkin se oman kuplan väki. Hehän eivät tee koskaan mitään väärää, heitähän pitää aina puolustaa ja peukuttaa, kuten nykyään tupataan sanoa. Mutta tekeekö omien kritiikitön puolustaminen kenellekään hyvää? Entä jos haukkuisimme ensin suosikkimme, ja sitten vasta inhokkimme?

Parhaita esimerkkejä taitaa olla politiikka. Juha Sipilän hallitus oli ihan hirveä ja kaikki mitä siellä tehtiin oli väärin, pahaa ja tuhoisaa. Tai näin minun kuplassani ajateltiin. Nyt meillä on hieno Marinin hallitus, joka ei näköjään tee mitään väärää. Siis oman kuplani mielestä. Toisaalta nykyhallitus on juntannut opiskeluhuollon takaisin kivikaudelle, lainannut holtittomasti velkaa, horjunut päätöksenteossa minne sattuu, eikä tuo ympäristönsuojelukaan ole kyllä edennyt yhtään minnekään.

Kun Sipilä teki jotain, se oli aivan hirveää, mutta kun Marin tekee saman asian, niin hän saa punaisen sydämen. Herranen aika jos joku kuplassani sanoisi tämän ääneen. Ei kukaan ymmärtäisi tällaista ajattelua.

Edellisen kappaleen kirjoittamisella taisin sementoida asemani pysyvänä outsiderina.

On näitä muitakin. Oma Jumala on jokaisella paras, oma muusikkoidoli on se paras. Jos rakastaa Sillanpäätä, eivät mitkään oikeusjutut hetkauta rakkautta. Ja jos rakastaa Jumalaa kuin Job, niin ihan sama mitä Jumala tekee. Oman kuplan ihmisiä halataan (minun kuplassani toki vasta silloin kun korona taas suo), ja muiden kuplien väkeä haukutaan, sanoivat he mitä tahansa.

Omia katteettomasti kehuessa tulee samalla annettua ihailun kohteelle tunne siitä, että hän on oikeassa, tekipä hän mitä tahansa. Tällaisessa tilanteessa ihminen alkaa ennen pitkää, no, tehdä mitä tahansa. Valta nousee päähän meistä vahvimmillekin. Ihminen tarvitsee pientä ravistelua, sitä että hänet potkitaan välillä alas korokkeelta.

Perustellut kehut tuntuvat hyvältä, eivätkä nosta kusta päähän. Perustellut haukut tuntuvat alkuun pahoilta, mutta tekevät meidät vahvemmiksi ja saavat yrittämään parempaa. Ihan peruspsykologiaa. Perusteettomat kehut tekevät meistä leuhkoja, ja perusteettomat haukut voivat tehdä meistä pahoja.

Jos haluat nollata haukkukehujalanjälkesi, toimi näin: kuuntele mitä se ärsyttävä poliitikko tai tarpeeton julkkis sanoo. Etsi, mistä asioista olet itse asiassa ihan samaa mieltä. Huomaa sekin, että Halla-Aholla on ihan söpö hymy. Vähän kuin Krista Kiurulla. Vihasi ja inhosi voi lientyä.

Mutta ennen kaikkea: ole kriittinen niille, joita ihailet tai peräti jumaloit. Anna heille asiallista palautetta oikein olan takaa. Näin he pysyvät ihailusi arvoisina ihmisinä vielä huomennakin.

Ja hoitaahan se omaakin mielenterveyttä, kun voi katsoa maailmaa ja ihailun kohteitaan vilpittömän rehellisin silmin. Mustan väittäminen valkoiseksi saa meidät voimaan psyykkisesti pahoin ennemmin tai myöhemmin.

Kirjoittaja on kirjoittanut tämän kuten kaikki muutkin bloginsa yksityishenkilönä, joka pohtii yhteiskunnan ja elämän koukeroita muuttuvassa maailmassa.