Psykologi kummajaisena

Varsin monella meistä psykologeista on ystäväpiirissään muita psykologeja. Heidän kanssaan on helppo olla tekemisissä; on samantapainen käsitteistö ja arvopohja. Toinen psykologi ymmärtää puolesta sanasta, mihin viittaan. Monet ovat myös työssään psykologitiimin jäseniä, ja esimieskin saattaa olla psykologi. Työelämä näyttäytyy hieman toisenlaisena, kun organisaatiossa muut ovat toisen alan edustajia. Itse yllätyin ensimmäisissä työpaikoissani yliopiston jälkeen, kun opiskeluaikana niin tutuiksi tulleet asiat eivät olleetkaan yhtä tuttuja muiden alojen edustajille. Samoin työkaverini jopa terveysalan työpaikassa tuntuivat pysähtyvän kuuntelemaan, kun kommentoin mielestäni melko itsestäänselvyyksiä kahvipöytäkeskusteluissamme. Lääkäri suhtautui vakavasti asiakkaasta tekemääni lausuntoon, poimi sieltä omaan B-lausuntoonsa ydinkohtia, ja asiakkaan asia eteni. Näinhän sen tietysti pitää ollakin: psykologi antaa omaa erityisosaamistaan moniammatilliseen tiimiin, kuten muutkin tiimin jäsenet.

Joskus sitä kuitenkin huomaa olevansa se organisaation kummajainen. Tämä ilmiö lienee vahvimmillaan niissä organisaatioissa, joiden perustehtävä ei ole terveydenhuoltoa. Itse olen valtaosan työurastani ollut TE-hallinnossa, jossa muut ovat voineet olla yo-merkonomeja, sosionomeja, yhteisöpedagogeja, insinöörejä, tradenomeja tai esimerkiksi kieliä lukeneita maistereita. Pienistä vihjeistä ja eleistä huomaa olevansa se kummajainen. ”Jotain ne psykologit tekevät siellä suljettujen oviensa takana punainen valo loistaen, mutta eiväthän ne kerro mitä…”. Osa meistä onkin kokenut parhaimmaksi kahvitella lähinnä sen toisen psykologin kanssa. Tämä on sääli, sillä kahvipöydässä syntyy tuttuutta ja sen myötä luottamusta, jonka avulla voi olla helpompi tarvittaessa konsultoida puolin ja toisin.

Paras saamani kommentti suorasukaiselta pohjalaisvirkamieheltä taisi olla, että ”nyt meillä on ihan tolkun psykologi täällä, sillehän voi puhua melkein kuin ihmiselle”. Ikävintä on ollut huomata olevansa se viimeinen mahdollisuus: tämän asiakkaan kanssa on jo kaikki muu kokeiltu, lähetetään se nyt vielä psykologin juttusille. Asiakaskin on kerran protestoinut: ”Hullunako te minua pidätte vai miksi minulle ehdotetaan [ammatinvalinta]psykologille menoa!”

Olisihan se helppoa tehdä töitä, jos kaikki muut vain olisivat psykologeja. Vai olisiko? Työpaikan moninaisuus tuottaa vaikeammin hallittavissa ja johdettavissa olevan organisaation, mutta jos siitä uskalletaan ottaa ilo irti, voitetaan luovuudessa, ongelmanratkaisujen monipuolisuudessa, erilaisuuden sietokyvyn kasvamisessa ja sitä kautta ehkä ennaltaehkäistään työyhteisöongelmien syntymistä.

Kirjoittaja on Psykologiliiton hallituksen jäsen, ja pohjattoman utelias kaiken mahdollisen suhteen – paitsi urheilun.

Kolumni on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2019