Asteikolla nollasta kymmeneen, kuinka kusipää olen?

Olin edeltävän tunnin kuunnellut yksityiskohtaisia kuvailuja asiakkaan useista salasuhteista ja pitkäaikaisesta parisuhteesta, jossa suunniteltiin avioliittoa. Pohdintaa kuitenkin aiheutti tunteiden syventyminen erään salasuhteen osapuolen kanssa ja sekin oli rasittavaa, kun kaikille muillekin suhteille piti aina välillä jaksaa viestitellä, vaikka asiakkaalle olisi näissä suhteissa riittänyt pelkkä toiminta.

Edellä kuvailemani kaltaiset tarinat ovat vain yksi esimerkki ”kusipäisyydestä”. Ihmiset esimerkiksi kykenevät mitä käsittämättömimpiin kiusaamis- ja kostotoimenpiteisiin. Kaikki sellainen ei tapahdu kiukuspäissään hetken mielijohteesta. Aina välillä saa kuulla, kuinka joku suunnittelee jo etukäteen, millä tavoin ja kenelle hän kostaa, jos asiat eivät tule menemään hänen oman tahtonsa mukaan, esimerkiksi jos häntä ei valita tiettyyn virkaan tai puoliso päättää jättää hänet.

Psykologina joutuu oppimaan sen, että aina asiakkaan arvomaailma, moraali ja tapa toimia eivät kohtaa psykologin omien näkemysten kanssa. Myös sen saa oppia, että siinä missä ihmisten ongelmat ja traumaattisetkaan taustat eivät useinkaan näy päällepäin, myöskään ”kusipäisyys” – oli kyse sitten kehittymättömistä keinoista kohdata vastoinkäymisiä, narsismista tai psykopatiasta – ei yleensä näy päällepäin. Kulloinkin vastaanotolla oleva asiakas on kuitenkin se, joka kohdataan kunnioittavaan sävyyn ja jota autetaan parhaan mukaan, oli hän kuka hyvänsä.

Asiakas kohdataan kunnioittavaan sävyyn ja häntä autetaan parhaan mukaan, oli hän kuka hyvänsä.

Tässä työssä kohtaa pidemmän päälle väkisinkin tunteiden ja ajatusten koko kirjon. Samalla työ edellyttää aina oman ilmeen peruslukemilla pitämistä tai myönteisten ja myötätuntoa osoittavien tunteiden näyttämistä asiakkaalle silloinkin, kun asiakkaan jutut olisivat nostattaneet itsessä vastakkaisiakin tunteita ja ajatuksia.

Tyypillisesti ammattilaisen emotionaalinen kuormitus on sitä suurempaa, mitä enemmän hän joutuu kontrolloimaan ja säätelemään omia tunteitaan ja niiden ilmaisua ja mitä isompi ero on todellisten ja näytettyjen tunteiden välillä. Joskus olen miettinyt, kuinka ironista onkaan, kun alun esimerkin kaltaisia tapauksia kuunnellessani mielessäni saattaa käydä, että jos otsikon kaltainen asteikko olisi, niin sen yläpäässä oltaisiin, samalla kun myötätuntoisesti annan asiakkaalle ymmärrystä siitä, kuinka kuormittavaa hänellä on.

Toki psykologina on mahdollista ehdottaa ja kyseenalaistaa asioita ja nostaa tiettyjen valintojen haittoja ja seurauksia esille. Tilanteen mukaan voi joko hienovaraisesti kysymyksiä ohjailla tiettyyn suuntaan tai tuoda suoraan esille, että mikä se asia lopulta onkaan, johon asiakas saattaisi apua tarvita. Moni pystyy kuitenkin perustelemaan itselleen, miksi juuri hän ansaitsee kaiken mitä haluaa, muista välittämättä. Asiakasta siis pääsääntöisesti autetaan siinä asiassa, jonka vuoksi hän on vastaanotolle tullut.

Valitettavan moni asiakas oikeuttaa oman toimintansa miettimättä toisia ihmisiä ja heidän tunteitaan lainkaan.

Jos psykologina joskus mietit, mistä aiheesta työnohjauksessa olisi hyvä keskustella, niin antaisin vahvan suosituksen: asiakastyön aiheuttamien omien ristiriitaisten tuntemusten käsittelystä.  Haluankin muistuttaa, että psykologin on tärkeää saada ja muistaa hyödyntää työnohjausta. Lisäksi on hyvä muistaa iloita niistä asiakkaista, jotka huokuvat otsikon asteikolla nollaa. Jotta työnsä jaksaa hoitaa hyvin, on tärkeää, että psykologin usko ihmisiin ei lopu!

Kirjoittaja on työterveyspsykologi ja Psykologiliiton hallituksen jäsen.