Älkää kuunnelko meitä nuorisopsykiatreja

Viime vuosina lähetevirta nuorisopsykiatrialle on ollut voimakas. On pitänyt rakentaa patoja ja hoitojonoista on tullut pysyvä ongelma. Virtauksen tukkiminen luonnollisesti aiheuttaa tulvan toisaalle. Nuorisopsykiatrin onneksi opiskeluhuolto on suostunut olemaan erikoissairaanhoidon odotusaula, jossa psykologit ja kuraattorit kannattelevat potilaita, joilla on oikeus päästä hoitoon kolmen kuukauden sisällä. Kannattelu vie resursseja varhain puuttumiselta ja ennaltaehkäisyltä, muutaman viikon odottelu on venynyt vuodenkin mittaiseksi. Pelastusliivien päälle pukemisen sijaan näitä nuoria pitäisi hoitaa erikoissairaanhoidossa.

Tulvan ja patojen ongelma tuskin poistuu erikoissairaanhoidon resursseja lisäämällä. Jos tilanne jatkuu, tulevaisuudessa nuorisopsykiatrinen tutkimus ja hoito voivat typistyä diagnoosin määrittämiseksi ja lyhyen intervention valinnaksi. Kaikki vakavat mielenterveysongelmat eivät päädy nuorisopsykiatrin arvioon. Eikä kaikkiin vakaviin mielenterveysongelmiin nuorisopsykiatrilla ole tarjota hoitoa. Monisukupolviset syrjäytymisen ja sivuun jäämisen ketjut eivät katkea nuorisopsykiatrin työvälineillä. Elämä on monimutkaisempaa kuin lääketieteellinen sairauskäsitys. Mutta kun työvälineenä on vasara, näkee kaikkialla nauloja.

Kun työvälineenä on vasara,
näkee kaikkialla nauloja.

Jos opiskeluhuollosta tulee osa sote-maakuntaa, pääsee hierarkian huipulla istuva nuorisopsykiatri hillitsemään lähetevirtaa. Lääkärin ohjauksessa tunnistettaisiin ja hoidettaisiin ja sairauksien varhaisia muotoja ja sairautta ennustavia oireita, vaikka medikalisaatiota pidetäänkin ei-toivottavana yhteiskunnan kehityssuuntana. Psyykkareiksi nimettyjen lähihoitajien ja sairaanhoitajien tuominen kouluun on medikalisaatiota. Kouluterveydenhoitajien käyttöön tuodut kaavamaiset lyhytterapiat ovat medikalisaatiota. Tällainen tehokas puuhastelu ei riitä sellaiseksi ennaltaehkäisyksi ja varhain puuttumiseksi, johon oppilas- ja opiskeluhuoltolaki velvoittaa. Onnistuneella kohtaamisella ja kuuntelemisella on todennäköisesti vahvempi vaikutus, vaikka tällaisten interventioiden vaikuttavuutta ei voi edes yrittää tutkia.

Opiskeluhuollon korkein mielenterveyden asiantuntija on psykologi, vaikka paremmin palkattu koululääkärikin on osa opiskeluhuoltoa. Psykologi on kuuntelemisen erikoisosaaja ja laaja-alaisin psyyken asiantuntija, joka on opiskellut ihmisen käyttäytymistä, ajatuksia, tunteita, sosiaalisia suhteita ja aivotoimintoja. Psykologi virittää työvälineensä eli itsensä samalle taajuudelle toisen ihmisen kanssa ja kuuntelee. Samalla hän ymmärtää, hyväksyy, vastaanottaa, peilaa, läsnäolollaan turvallisesti herkistää, väistymättä konfrontoi ja varovasti voimaannuttaa toisen ihmisen, tarkastellen ja analysoiden tämän käytöstä ja persoonaa, ja tunnustellen hänen kokemusmaailmaansa, asettuen toisen ihmisen saappaisiin ja jääden tämän sydämeen.

En ole psykologi, mutta voin kuunnella minäkin. Erikoislääkärikoulutukseni takia päässäni alkaa raksuttaa diagnostinen kalkulaattori, kun yritän kuulla mikä on vialla. Kerään dataa tarkasti haastattelemalla. Huomioin diagnostisen virhepäätelmän riskin ja valitsen ylimmän lääkärien eettisen periaatteen eli haitan tekemättä jättämisen, miettiessäni psyykenlääkkeiden vaikutusta, tahdosta riippumattoman hoidon tarvetta ja mahdollisuutta päättää hoito. Ymmärrän olevani tautiluokituksen, medisiinisen tradition ja lääketieteellisen tutkimuksen vanki. Teen diagnoosin, määrittelen hoidon. Ihmisyyden vastaanotan maallikkona, koska minulla ei ole psykologin, eikä edes psykoterapeutin koulutusta. 

Opiskeluhuollolla on ongelmiin
sopiva työkaluvalikoima.

Sote-maakunnan painavin sana nuorten mielenterveydestä on nuorisopsykiatreilla. Lääkäreinä he virkansa puolesta tavoittelevat fiksua ja oikeudenmukaista rahankäyttöä. Palvelujärjestelmän kehittämisen suunnasta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä. Jos kuuntelen yhden kollegani näkemystä, on tehokkuus selkeitä hoitoketjuja, strukturoituja hoitomenetelmiä sekä suoritteiden ja hoidon vaikuttavuuden seurantaa. Jos kuuntelen toisen kollegani näkemystä, on tehokkuus kokemuksen hyödyntämistä, asiantuntijoiden tiimityötä ja viimeisen päälle hoitamista silloin kun ei kannata jättää hoitamatta. Osa nuorisopsykiatreista näkee nuorissa elämänlaadun pilaavia sairauksia. Osa nuorisopsykiatreista näkee sairauden sijaan nuoruusiän kehityksen ihmeen, jolle sopiva tuki voi antaa parempaa suuntaa, vaikka asiat olisivat pielessä yhdestä, useasta tai lukuisista syistä johtuen. 

Erikoissairaanhoidon resursseja on lisätty, mutta ehkä olisi ennemmin pitänyt lisätä opiskeluhuollon resursseja. Nuorisopsykiatrialle ohjattujen lähetteiden lisääntymistä selittävien tekijöiden on nimittäin kaikkien tunnistettu liittyvän kouluun. Opiskeluhuollolla on näihin ongelmiin sopiva työkaluvalikoima, mutta lukitut koulurakennukset ovat aina olleet niin kaukana erikoissairaanhoidon norsunluutorneista, että yhdessä tekemisen alkuun ei ole päästy. Jos opiskeluhuollon kuraattorit ja psykologit lähtevät mukaan sote-maakuntaan samalla kun opetustoimi jää osaksi kunnan palveluita, on vaarana, että koulun ovet sulkeutuvat myös nuorisopsykiatreille ennen kuin edes säännöllisistä vierailuajoista on päästy sopimaan. Jos koulupsykologi ei työskentele koulussa, ei hän pysty vaikuttamaan kouluyhteisöön, johon nuorisopsykiatrin lääkkeet eivät taatusti tehoa.

Rakkaat ystävät siellä opiskeluhuollossa. Älkää lunastako matkalippuja sote-maakunnan valtamerilaivaan. On kaikkien etu, että osa asiantuntijoista jää rannalle ja kattaa omalle maaperälleen neuvottelupöydän, jossa keskustellaan yhdessä tekemisen tavoitteista lääketieteen ollessa vain yksi näkökulma asiaan. Haasteita riittää, koska nuorisopsykiatrina tunnustan, että toisten kuunteleminen ei koskaan ole ollut paras lajimme.

Kirjoittaja on nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja.